joulujuttuja

Joulu tulla jolkotti, sanois äiti. Ja niinhän siinä kävi.

Ei tullut lunta tai lanttulaatikkoa, mutta tuli kuitenkin hyvä joulu. Oli ystäviä, ruokaa, joulupipareita (kiitos, Ikea), lautapelejä, hiljaisia katuja, meluisia katuja, välkkyviä koristeita ja vastaantulijoita, jotka toivottivat hyvää joulua. Sing dan faai lok!

Oli myös yön yli kulkeva metro. Kun Helsingissä julkinen liikenne lakkaa lähes kokonaan aattoiltapäivänä, oli Hongkongissa jatkettu metroa kulkemaan aattoyönä aamuliikenteen alkuun asti. Hongkongissa joulu on kaverijuhla.

Joulupäivän aamuna kävin hakemassa lähileipomosta croissantteja kymmenen maissa. Kaduilla oli paljon mannerkiinalaisia turisteja ja lähes kaikki kaupat auki, mutta autoja ei melkein missään.

Joulurauhaa hongkongilaisittain.

puistoperinne

Olen viime viikkoina aloittanut muutamia uusia tapoja.

Ensin päätin aloittaa aamuni jatkossa sitruunavedellä, koska sen pitäisi piristää mieltä ja ihoa ja tuoda aurinkoa ja tehdä minusta pirteämmän ihmisen. Sitten ryhdyin aamulenkkeilijäksi. Kasilta ylös, puolen tunnin lenkki, ja hienosti olisin yhdeksältä koneen ääressä. Seuraavaksi oli vuorossa aamujooga kotona. Valitsin 35 minuutin keskitason joogavideon ja kahdenkymmenen minuutin jälkeen oli pakko tarkastaa, että eikö tämä kohta jo lopu.

Olen viime viikkoina myös lopettanut uusia tapoja, esimerkiksi kolme yllä mainitsemaani.

Sitten keksin uuden jutun ja sille sanahirviönimen: lounastaukoulkoilu.

Lounastaukoulkoilu tarkoittaa sitä, että menen puistoon, hengitän niin raikasta ilmaa kuin Hongkongin keskustassa nyt on mahdollista, kuuntelen podcasteja ja kävelen ympäriinsä. Välillä istun penkille syömään lounasta, näpyttelemään puhelinta tai lukemaan kirjaa.

Nautin auringosta tai ainakin päivänvalosta, sillä ilta laskee Hongkongissakin tähän aikaan vuodesta aikaisin.

Yleensä menen Kowloon Parkiin, jossa kävellessäni ihan niin nopeasti tai hitaasti kuin haluan (ihmismassat ovat keskipäivän aikaan puistoissa aika maltilliset) moikkailen samalla flamingoja ja iloitsen palmuista ja vanhoista jättipuista, joiden juuret risteilevät maan pinnalla.

Puistosta löytyy myös lintuhäkki, jonka värikkäät papukaijat ovat erittäin äänekkäitä. Power walk -kävelyreitin vieressä on pensaista tehty labyrantti ja puskien takaa paljastuu paljon suihkulähteitä. Tai patsaspuisto. Ympäri aluetta on ripoteltu erilaisia liikuntavälineitä, joita innostun välillä testailemaan. Silloin tällöin kävelen pätkän takaperin, kiinalaisten lääketieteen mukaan se tekee kuulemma hyvää aivoille ja tasapainolle. En tiedä siitä, mutta ainakin tuntuu hyvältä välillä vähän hassutella.

Maanantaina lounasaikaan tavataan taas, Kowloon Park.

#hongkong

Blogin kirjoittajaa ei näemmä huvita tarinoida, joten heitetään muutama videovinkki kehiin.

Kevin Kaho Tsui on nuori hongkongilainen artisti, joka tykkää tehdä lauluja kotikaupungistaan. Lähempänä Kiinaa kuin Hongkongin Centralia sijaitsevasta Tai Posta kertovasta laulusta tuli jonkinlainen hitti, uusimmassa videossa esitellään artistin ruokataivasta Kowloon Cityä. Omat biisinsä ovat saaneet myös LKF ja Tsim Sha Tsuin metroasema.

Fung Bros -porukan videot ovat mainiota viihdettä aasialaisista, aasialaistaustaisista nuorista Yhdysvalloissa sekä tietenkin ruuasta. Hongkongin ruokaskeneä ruotiva kappale jää päähän soimaan.

Hong Kong, Hong Kong, I'm hungry, so yummy

If you like good food, then you need to come to HK

I went to Hong Kong, because I was hungry, man

I went to Hong Kong, to eat some yummy things

I went to Hong Kong, because I was hungry, man

I went to Hong Kong, spent all my money, man

We're up in the former British colony. Best food in the world? Yeah, probably!

So diverse with the quality. It's way more than beef and broccoli!

Doing it big with my family. Take a pic of ya food with ya camera, B!

Delicious food, upload it. If you're out in HK, better show it!

The food is good, you can't go wrong

From Kowloon out to Hong Kong

If you like good food, they got it all

From Kowloon out to Hong Kong

Swipe my Octopus for the MTR, 7-11 fills my empty card

Take a gung jyuh behng to a cha chaan teng, Sippin' VLT watching TVB 

(gung jyuh behng = princess sickness, kuvaa hongkongilaisia nuoria naisia; cha chaan teng = perinteinen teehuone/ravintola; VLT =  Vita Lemon Tea, suosituin kartonkipakkaustee; TVB = tv-kanava)

All the newest gadgets, unique fashion, writing rap songs at the dai pai dongs 

(dai pai dong = katukeittiötyyppinen ravintola, jonka pöydät jalkakäytävällä)

Standing in lines, now we saying buh byes. Buh bye! 

(buh bye = kuvaa hongkongilaisten tyyliä lausua hyvästelyfraasi)

Go to TST! Yeah, that's ho sik.

(ho sik = herkullista, etenkin kantonilaisesta ruuasta)

Go to Central! Yeah, that's ho sik.

Go to Causeway Bay! Yeah, that's ho sik.

Lan Kwai Wong, Wan Chai, Mong Kok

Ho sik!

icc

Tässä on Hongkongin korkein rakennus, ICC, International Commercial Centre. Rakennuksessa on 118 kerrosta, ja korkeudeltaan se on 484 metriä. Helsingin korkein rakennus on Vuosaaren Cirrus, 26 kerrosta ja 87,5 metriä. Tampereen uusi tornihotelli kohoaa 88,5 metriin eli noin viidesosaan ICC:sta.

Kerran kuulin jollekin saarelle menevässä lautassa, kuinka noin 5-vuotias kanssamatkustaja inspiroitui ikkunasta näkevästä rakennuksesta ja teki sille laulun.

I-C-C. I see ICC.

Tästä on tullut joukossamme sellainen hitti, että on vaikea kertoa näkevänsä mitään ilman ICC:tä. Se on siinä mielessä ihan kuvaavaa, että aika vaikeaa Hongkongissa on viettää aikaa rakennusta näkemättä.

On se sen verran iso.

Sen pituinen se. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

etätäti

Minusta tuli tänään toista kertaa täti. Melkein 8 000 kilometrin päässä tamperelaisesta synnytysosastosta valutin muutaman onnenkyyneleen, lähinnä miettiessäni isäksi tulleen veljeni tunteita, ja lähetin vauvakuvan lähimmille ystävilleni Facebookissa ja WhatsAppissa. Ylpeä sometäti.

Sen jälkeen kuuntelin Irwin Goodmanin hirveän Tyttö tuli -kappaleen, koska yli 10 vuotta sitten naureskelimme Irwiniin hurahtaneelle pikkuveljelle, että tämä soitetaan sitten, jos joskus saat tytön. Silloin ajatus tuntui aika kaukaiselta, ja vielä kaukaisemmalta se, että voisin hetken koittaessa olla itse maailman toisella puolella. Ei tullut mieleenkään.

             

Kun kaksi ja puoli vuotta sitten tulin ensimmäistä kertaa tädiksi, kävin heti seuraavana päivänä sairaalassa ihailemassa uutta tulokasta. Muutaman kuukauden ikäisenä otin nyytin hoitoon ja puolentoista vuoden ajan näimme yleensä vähintään kerran viikossa. Kävimme vaunukävelyillä lintsillä, kellimme sängyllä vierekkäin, hohotimme yllätyksille ja matkustimme junalla mummolaan.

Lähtiessäni Hongkongiin halasin heipat miellyttämisenhaluiselle siskontytölle, joka osasi kyllä tärkeimpien nimet - ihmisten, asioiden ja tavaroiden - mutta lauseita ei juurikaan.

Sitten minusta tuli etätäti.

Etätäti, ainakin tämä Hongkongin versio, on sellainen, joka ei voi huonon työpäivän jälkeen polkea piristymään siskontytön luokse, mutta voi ehdottaa Skype-puhelua myöhemmin, jos aikaeron takia pysyy hereillä. Sellainen, joka ei pysty kunnolla lukemaan yhdessä kirjoja, mutta kuuntelee kyllä mielellään, mitkä kirjoista ovat lemppareita ja mitä niissä tapahtuu. Etätäti kyselee paljon ja katselee mielellään, kun siskontyttö tanssii. Hän ei halaa, mutta pussaa kameralle.

Välillä etätätinä olo on vähän turhauttavaa.

Onneksi siskoni ja vanhempani jaksavat pitää etätädin mielessä myös puheluiden välillä. Mummolan leikkimökin vanhanaikaisella puhelimella soitetaan Lauralle Kiinaan, ja kättään heiluttava kissa pidetään hyllyssä muistuttamassa etätädistä. Minulle he kertovat juttuja nokkelasta ja itsepäisestä lapsesta, joka Skypessä lähinnä kihertää ja hiljenee harvasanaiseksi.

Aina ei ole varmaan helppoa olla myöskään etäsiskontyttö. Ehdotukseen soitosta Lauralle siskoni onkin joskus saanut vastaukseksi "ei soiteta, vaan mennään sinne lentokoneella".

Tulisittekin taas. (Tai ehkä mä kuitenkin tulen ennen.)

             

Uusi veljentyttöni ei vielä varmaan paljon etätädistä perusta. Aika kauan saisin täällä varmaan olla ennen kuin huomaisikaan, joten ei siis vielä suurta huolta sen suhteen.

Vaikka mieluummin olisin hänellekin halitäti kuin etätäti. Täti olen kuitenkin, se on tärkeintä.

mä vien sut rannalle

No niin, unohtakaa juttuni siitä, miten syksy on saapunut Hongkongiin. Pelotteli kai korkeintaan, tai sitten aasialainen kesä on pohjoismaalaista tarmokkaampi ja pisti vuodenaikaveljelleen kampoihin.

Tulin nimittäin juuri rannalta.

En ole mikään suuri auringonottaja, villein vesipeto tai bikineissä keikistelijä, mutta täällä olen kuitenkin yllättävän useasti löytänyt itseni rannalta. Usein sunnuntaina, iltapäivän puolella ja raukean onnellisena. Tai sitten vaelluksen päätteeksi tai keskellä. Pari kertaa bilepaatilta uituamme.

Tai vaikka marraskuun puolessavälissä.

Siellä me makasimme auringossa, pulahdimme lämpimässä merivedessä, pelasimme korttia ja luimme lehtiä. Viiden jälkeen siirryimme parempaan paikkaan katsomaan auringonlaskua. Heti sen jälkeen tuli viileys, onhan sentään marraskuu.

Sellainen marraskuu, jolloin ei vaivaa ikävistä ikävin, vaan on aika hyvä fiilis.

syksyn sävel

Niin se tuli syksy Hongkongiinkin.

Uuden vuodenajan saapumisen on huomannut esimerkiksi siitä, ettei öisin tarvitse enää ilmastointia. Yhtäkkiä on kovin hiljaista, kun laite ei enää humise, jylise ja ruksauttele. Edellisestä ilmastointilaitteestomasta yöstä huhtikuussa on ikuisuudelta tuntuva aika, ihan hassua nukkua ilman puhallusta.

Ulos ei enää tee mieli lähteä (ainakaan joka kerta) varvassandaaleissa ja hellemekoissa. Niiden sijaan pukisin päälleni mielelläni farkut, jotka yli puolen vuoden kasan pohjalla lojumisen aikana ovat tosin jotenkin kummasti kutistuneet. Jotain on siis tehtävä, etten talvella jäädy hamosissani.

Kotiin palatessa ei tarvitse ensimmäisenä mennä suihkuun. Suihkuun kuluva aika on silti suunnilleen sama kuin kesälläkin, sillä ensin veden lämpeämistä täytyy odottaa ainakin hammaspesun ajan ja koska paluu lämpimästä suihkusta syksyiseen todellisuuteen on niin vaikeaa.

Neonkyltit, joissa mainostetaan Swan Saunaa, Noble Saunaa ja Imperial Saunaa, herättävät huvittuneisuuden lisäksi myös kiinnostusta ja kaipuuta. Jotta säilyttäisin käsitykseni saunasta puhtaana ja rentouttavana paikkana, taidan kuitenkin jatkossakin tyytyä vain ihailemaan vilkkuvia kylttejä turvallisen välimatkan päästä.

Päivät rytmittäytyvät teekuppien mukaan: on ainakin aamutee, lounastee, iltapäivätee, after work -tee ja iltatee.

Happy Valleyn laukkakisat ovat täällä taas katsomoremontin pidentämän kesätauon jälkeen. Niinpä keskiviikkolaukat alkoivat sopivasti taas, kun ihmismassa ei enää hikoiluta vaan lämmittää mukavasti.

Eilen joku oli jättänyt jäälastin keskelle risteystä. Lämpötila on alle 25 astetta, kuka ihme tarvitsee jäätä, hän varmaan ajatteli ja poikkesi lähimmälle kiskalle, jonka kylmäkaapeista yksi on korvattu suklaamaidot ja kahvitölkit haaleana pitävällä lämpökaapilla.

Puolet ystävistä ovat flunssassa, minkä seurauksena Facebookissa vaihdellaan kiinalaisen lääketieteen mukaisia flunssantappovinkkejä. Kokista, inkivääriä ja sitruunaa, anyone?

Ensin kuitenkin iltapäivätee. Nautitaan villapaitaan kietoutuneena ja sukat jalassa.

junk boat

Ennen Hongkongia en ollut koskaan kuullut ilmiöstä nimeltä junk boat. Kun ensimmäinen kutsu joskus huhtikuun alussa kolahti Facebookiin, mietin hetken, että mikä tämä jätevenehomma oikein on (junk = jäte, romu).

Tällä kertaa ensimmäinen mielikuva ei onneksi osunut ihan nappiin.

Nyt marraskuun puolessa välissä, vietettyäni kaksi junkkipäivää, vastaanotettuani noin kymmenen kutsua ja kuunneltuani tusinoittain tarinoita, tiedän paremmin.

Lyhyesti sanottuna junk boatissa on kyse siitä, että yleensä kaveriporukalla vuokrataan päiväksi vene, jolla ajetaan kaukaiselle rannalle, ankkuroidaan sinne päiväksi ja noin kuuden tunnin päästä ajataan takaisin satamaan.

Laivan ollessa ankkurissa sitten nautitaan kesästä ja luonnosta, uidaan, juodaan ja syödään. Harrastetaan ehkä vesiurheilua, pelataan korttia, otetaan aurinkoa, tanssitaan. Toisin sanoen vietetään aikaa merellä kavereiden kanssa. Yksinkertaista, ei paljon sääntöjä.

Junk boat -sesonki kestää toukokuusta lokakuuhun, mutta muulloinkin kyllä pääsee veneelle. Kauden ulkopuolella hinnat ovat edullisimmat (halvimmillaan olen maksanut päivästä junk boatilla 200 HKD) ja kelit epävarmemmat. Jos on huono tuuri, saattaa käydä vaikka niin, että venepäivä on syksyn siihen mennessä kylmin (19-21 astetta) ja bonuksena vielä sataa ja tuulee. Eilen tosin opimme, että ei sen säänkään ole niin väliä, jos kasassa on hyvä porukka ja valittajiin ei kiinnitä liikaa huomiota. Huhtikuun alussa sää sen sijaan oli mahtava: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpöä oli just tarpeeksi ja vesi oli virkistävän viileää.

Niin ja junk boat tarkoittaa džonkkia, kiinalaista purjealusta, jollaisia junk boat -veneet eivät siis suinkaan ole.

rikkaat (rakkaat) mannerkiinalaiset

Hongkongissa ollaan montaa mieltä mannerkiinalaisista, mainlandereista. Etenkin niistä rikkaista turisteista, jotka tulevat Hongkongiin päiväksi täyttämään matkalaukkunsa maitojauheella, koruilla, kelloilla ja kosmetiikalla.

Eikä ihme, että puhetta riittää, sillä vuonna 2013 Hongkongissa vieraili noin 40 miljoonaa mannerkiinalaista turistia. Kiinalaisten määrä kaikista Hongkongissa käyneistä matkailijoista oli 75 prosenttia. Vuodesta 2012 kasvua kiiinalaisturistien määrässä oli melkein 17 %. (Vertailua helpottaa tieto, että koko Suomessa kävi vuonna 2012 noin 7,6 miljoonaa ulkomaista matkailijaa.)

Eivätkä hongkongilaiset ole asenteensa kanssa yksin. Kiinalaisilla turisteilla on ainakin paikoittain niin huono maine, että jopa presidentti Xi Jinping on puuttunut asiaan ja kannustanut maansa kansalaisia käyttäytymään paremmin matkustaessaan ulkomailla (joihin Hongkongia ei toki etenkään Pekingistä katsoen lueta). Näin presidentti ohjeisti: Älä heitä vesipulloja kaikkialle. Älä vahingoita koralleja. Syö vähemmän pikanuudeleita ja enemmän paikallista ruokaa.

Oli mannerkiinalaisista turisteista mitä mieltä tahansa, ilman heitä Hongkong ei olisi samanlainen.

Matkalaukkujen määrä Hongkongin kaduilla olisi radikaalisti pienempi. Ei olisi laukkuvarikkoja kauppojen ulkopuolella tai metroasemien kuulutuksia, joissa muistutetaan suurten kantamusten kanssa kulkevia käyttämään hissiä rullaportaiden sijaan. Ihmismassoissa ei voisi kätevästi kulkea matkalaukkuja rullaavien perässä ja toisaalta taas ei tarvitsisi kompastella äkkipysähteleviin laukkuihin.

They see me rollin', they hatin'.

Ei olisi kellokauppoja ihan joka puolella. Joka korttelissa, joka kadulla. Vieri vieressä ja päällekkäin.

Maitojauhetölkkejä ei olisi kasattu jokaiseen myymälään. Oli kyseessä sitten ruokakauppa, kosmetiikkamyymälä, apteekki tai matkamuistokoju, on sieltä mahdollista ostaa maitojauhetta isoissa tölkeissä. Vuonna 2013 maitojauheen vientiä Hongkongista Kiinaan rajoitettiin, sillä suuren kiinalaiskysynnän vuoksi hongkongilaisäitien oli vaikea löytää tiettyjen merkkien maitojauhetta vauvoilleen. Vientirajaksi henkilöä kohden asetettiin kaksi suurta tölkkiä eli 1,8 kg jauhetta. Lainrikkojia voi odottaa enintään kahden vuoden linnareissu ja 500 000 HKD:n (eli noin 50 000 euron) sakko. Maitojauhe on vakava asia.

Hongkong olisi värittömämpi. Työssäkäyvät hongkongilaiset luottavat vaatevalinnoissaan mustaan, etenkin bisnesalueilla univormu on hyvin tummanpuhuva. Mannerkiinalaisista matkailijoista rohkeimmat sen sijaan pukeutuvat kukkakuvioiseen paitaan ja pilkullisiin housuihin, heittävät kaulaan raidallisen huivin ja kihartavat tukkansa suureksi.

leijonakivi

Tässä kuvassa olen Lion Rockilla hikisenä ja onnellisena. Edellisenä iltana olin juhlinut halloweenia merirosvona ja koko viikon nukkunut liian vähän. Mutta ei haitannut.

Lion Rock on kivimuodostelma 495 metriä korkean mäen huipulla. Sinne päästääkseen pitää ensin kävellä Wong Tai Sinin metroasemalta tuskajyrkkää mäkeä (jos ei siis huijaa ja ota taksia) ja sen jälkeen kiivetä satoja rappusia, joiden askeleet ovat monesti vähintään polven korkuisia.

Huipulla hikoilutti ja hymyilytti, kun koko Kowloon avautui silmien edessä. Vähän harmaana, mutta kuitenkin. Kirkkaammalla kelillä olisi nähnyt merelle ja Hongkongin saaren puolellekin, mutta kelpasi näinkin.

Pari viikkoa sitten opiskelijaprotestoijat ripustivat Lion Rockin alapuolelle kallionseinämään suuren plakaatin: "Vaadin todellista yhtäläistä äänioikeutta". Valtava keltainen kangas näkyi pitkälle Kowlooniin. Seuraavana päivänä poliisi kiipeili poistamaan bannerin.

Lauantaikiipeily muuten vain oli varmasti kivempaa.

Lisätietoa reitistä täältä.

kuusi syytä, miksi sunnuntai kannattaa viettää kiipeämällä vesiputousta ylös

1. Kun on ensin herännyt vähän liian aikaisin, nuokkunut yhteensä tunnin metrossa ja bussissa sekä odotellut että vaellusseuralaiset saavat vessakäynnit hoidettua, aurinkorasvat levitettyä ja hyttysmyrkyt suihkutettua sekä ärtynyt vähän, unohtuvat kaikki edellämainitut ja muutkin murheet, kun yhtäkkiä on puron ääressä, luonnon keskellä ja hiljaisuudessa.

2.  Suuren vesiputouksen alla tietää, että tuonne ylös on päästävä ja tietää myös, että kyllä sinne pääsee. Ja että sinne ihan oikeasti haluaa päästä.

3. Kun sitten on kiivennyt ensimmäisen putouksen huipulle, voi pulahtaa kirkkaaseen lammikkoon. Voi kiivetä aurinkoiselle kalliolle bikineissä ja joogata vähän sekä valaa uskoa vaellusseuralaiseen, joka on aiemmin uinut vain uima-altaissa (ja käskeä pojat pitämään huolta, että aloitteleva uimari ei jää yksin huitomaan keskelle lampea).

4. Kun on kokeillut erilaisia reittejä ja lopulta valitsee vesiputouksen vierellä kulkevan merkityn reitin kiveltä toiselle hyppimisen sijaan, ei silti tunne itseäään yhtään luuseriksi, koska onhan sekin nyt aika paljon parempi kuin vaikkapa sohvalla makaaminen aurinkoisena sunnuntaina.

5. Saa tuntea sen lapsenomaisen riemun, kun heittää repun kalliolle, potkaisee sandaalit jalasta ja hyppää jälleen yhteen lammikkoon. Tämän takia kannattaa välillä jatkaa vaellusta bikineissä ja varvassandaaleissa, raapamista ja naarmuista huolimatta.

6. Huipulle päästyä voi jutella, mikä osuus oli paras, milloin vähän jännitti ja missä kohtaa olisi voinut mennä jyrkemmästäkin kohtaa. Tämä on se sama mahtava fiilis kuin Iltarasteilta palatessa, kun automatkalla kotiin käytiin läpi omia ja muiden reittivalintoja ja mokia.

Nämä havainnot ovat Wang Chungin virran varrelta, jossa vietimme aurinkoisen sunnuntain pari viikkoa sitten. Reitti oli merkitty nauhoilla ja osoittautui porukallemme sopivan haastavaksi. Ihan aloitteilijoille vesiputouskiipeily ei kuitenkaan ehkä sovi, sillä polkua ei aina ole. Lenkkareiden tai vastaavien lisäksi mukaan kannattaa pakata myös uikkarit, sillä pulahdukset viileään veteen kruunaavat reissun. Aurinkoisena sunnuntaina kohtasimme matkalla muutaman muun vaellusporukan, jotka katselivat kateellisena uintitouhujamme. Muuten saimme valita ja vertailla reittejä rauhassa.

Virran alkuun pääsee helpoiten Tai Pon metroasemalta sunnuntaisin lähtevällä bussilla numero 275R, muina päivinä bussi jättää vähän kauemmaksi. Tarkempi kuvaus reitistä löytyy täältä.

pahvisia unelmia

Pahvisia unelmia.

Näin oli otsikoitu South China Morning Postin, paikallisen englanninkielisen sanomalehden, lauantaina julkaistu artikkeli ikääntyneistä hongkongilaisista, yleensä naisista, jotka vuokransa, ruokansa ja liikennelippunsa maksaakseen joutuvat keräämään jätteitä, kuten pahvia, paperia ja muovia, ja myymään niitä eteenpäin kierrättäjille.

Hongkong on päällisin puolin rikkaalta näyttävä kaupunki, jonka tuloerot ovat maailman suurimpien joukossa ja vuokrataso yksi korkeimmista.

Hongkong on sellainen kaupunki, jossa 79-vuotias Dai Mun aloittaa "työpäivänsä" aamuviideltä hakemalla kasan pahveja asuntonsa lähellä sijaitsevasta kioskista. Seuraavaksi kumarassa kävelevä nainen noukkii pahvilaatikot McDonaldsista ennen kuin ottaa bussin Hung Homiin. Siellä hän kerää sanomalehtiä kulkuvälineestä toiseen vaihtavilta työmatkalaisilta. Kiitos, rouva ja leveä hymy.

Kerätyt pahvit, lehdet ja satunnaiset pullot ja tölkit kulkevat metallisissa kärryissä. (Niissä sellaisissa, joita meinaa päivittäin saada jaloilleen Hongkongin kaduilla ja joiden perässä toisaalta on hyvä kulkea ihmismassoissa.) Muutaman kerran viikossa Dai Mun sitten myy keräämänsä jätteet kierrätykseen. Kilosta pahvia, paperia tai alumiinia saa 70 senttiä, mikä eurosenteissä vastaa noin 7 senttiä.

Päivän lopuksi käteen jää 40–60 dollaria (noin 4–6 euroa).

Kuulostaa rankalta, mutta Dai Mun sanoo olevansa onnellinen.

"Totta kai olen onnellinen - kaikki kohtelevat minua todella hyvin. He tuovat minulle vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä kotoa, joskus ihmiset tuovat minulle myös keksejä ja hedelmiä."

Nainen voisi saada kaupungilta enemmän tukea, mutta kieltäytyy sitä hakemasta. "En halua pyytää mitään hallitukselta, haluan elättää itseni niin kauan kuin pystyn."

Toisaalta, kun toimittaja kysyy naisen mielipidettä ehdotettuun 3 000 dollarin (noin 300 euroa) minimieläkkeeseen, ei Dai Mun enää vastustelekaan. Ilmeisesti kyse on ylpeydestä. Jos etu kuuluisi kaikille, ei sen saaminen tuntuisi niin nololta.

Hongkongissa on niin sanottu kattava sosiaaliturvaohjelma, johon Dai Munkin voisi hakea. Kuitenkin hän mieluummin on yksi yli 100 000 hongkongilaisesta vanhuksesta, jotka täyttäisivät ohjelman vaatimukset, mutta eivät tukea ano. Hongkongin yliopiston tutkijoiden mukaan lukua selittävät monimutkainen hakuprosessi sekä sosiaalinen sigma. Yritteliäässä Hongkongissa ei ole totuttu turvautumaan valtion tukeen, eikä sitä monesti ole ollut saatavillakaan.

79-vuotiaanakin Dai Mun ja monet muut keräävät mieluummin jätteitä kuin kävelevät sosiaalitoimiston luukulle.

Näitä naisia näkee kaikkialla.

Kerran katselin, kun vanha nainen kasteli avatut pahvilaatikot ennen niiden taittelua tiiviisiin paketteihin ja sai täten kai muutaman gramman lisää painoa pahvikuormaan. Muutama päivä sitten pahvinkerääjän pakkaukset olivat levinneet ruokakaupan rappusiin. Ensin ärsytti vähän, kun ohi ei meinannut mahtua kulkemaan. Sitten huomasin kerääjän olevan pieni, vanha ja selkä kumarassa kulkeva nainen. Nolotti.

Jos Dai Mun saavuttaa naisten keskimääräisen oletetun eliniän, on hänellä edessään vielä seitsemän vuotta pahvinkärräystä ja lehtienkeräystä. Jos Hongkongiin saadaan minimieläke, aikoo hän kerätä enää kotiansa lähimmän kioskin pahvit.

Ehkä Hongkongiin saadaan myös demokratia, halvemmat vuokrat ja päiväkodit, joissa leikitään.

Tällä hetkellä Dai Munin ja muiden pienituloisten tulevaisuus näyttää kuitenkin vähän huololta. Pari päivää sitten Hongkongin hallintojohtaja CY Leung nimittäin vastusti yhtäläistä äänioikeutta ja demokratiaa vetoamalla siihen, että näiden toteutuessa köyhät ihmiset dominoisivat vaaleja. Ja se olisi hänen mukaansa huono juttu se.

Ylpeä ja kumara. Sekin voisi olla artikkelin nimi.

Lue englanninkielinen juttu ja katso video SCMP:n nettisivuilta.

raitis ja raikas

Yhtenä päivänä päätäni särki. Se oli sellainen pieni jomotus, joka on seurausta huonosti nukutuista öistä, liian painavasta laukusta ja liian monista tunneista näyttöä tuijottaen.

Sellainen, joka helpottaisi avaamalla ikkunan ja hengittämällä muutaman kerran syvään. Heiluttelemalla käsiä, venyttelemällä ja sheikkaamalla. Viimeistään kävelylenkillä (ilman rintsikoita) raittiissa ilmassa.

Niin, raittiissa ilmassa. Sitä on ikävä.

(Ja sitten toisaalta taas ei kyllä ole ikävä pitkiä housuja, sukkia, pipoja ja hanskoja. Vähän ikävä ruskaa, neuleita ja huiveja. Ikävä ensilunta, ei ikävä loskaa.)

Ilmanlaatumittarin pysytellessä punaisena ja lämpötilan 30 hikisemmällä puolella, etsin raikkautta ilmastointilaitteesta, puiston sadettimista, suihkusta ja kosmetiikkayrityksessä työskentelevän kämppiksen lähdevesisuihkeesta. Sitten satoi vettä ja tuli viileämpi. Puin päälle pitkähihaisen. Johan raikastuivat ilma ja mielikin.

Ei pohjoiseen tottunut pää kai toimi jatkuvassa auringossa ja helteessä.

kiinalainen mandariini on satsuma

Makea passionhedelmä, lohdullinen banaani, terveellinen omena – kaikki ovat ihania, mutta jos minun pitäisi valita suosikkihedelmäni, valitsisin satsuman.

Satsuma on se keltainen herkkusitrus, jota löytää kaupoista vain muutaman kuukauden vuodessa ennen kuin sen dominoiva serkku, klementiini, täyttää hevi-osastot verkkopusseissaan. Satsumassa on ihanan ohut kuori, sisällä ei ole koskaan siemeniä eikä kirpakka hedelmä milloinkaan petä olemalla kuiva.

Ja nyt niitä saa myös Hongkongista! Muutama päivä sitten opin nimittäin, että satsuma tunnetaan täällä nimellä kiinalainen mandariini ja on kuoreltaan enemmän vihreä kuin keltainen. Maku on kuitenkin sama: raikas, pirskahteleva ja iloinen.

Ystävällinen hedelmä, sellainen satsuma on.

terveisin Laura, joka naputtaa näppäimistöä kynnenaluiset keltaisina ja sormenpäät sitruksentuoksuisina

haaremihousuissa hongkongissa

Pystyn päivittäin kävelemään sen enempää huomiota kiinnittämättä tai huokailematta ohi hävyttömän lyhyisiin minihameisiin pukeutuneiden nuorten naisten, 30 asteen helteessä toppatakkiin verhoutuneiden miesten ja kaikkia mahdollisia kuvioita yhdistelevien mannerkiinalaisten. Perinteiset intialaiset asut, muslimien kaavut, pyjamahousut – antaa mennä ohi vaan.

Yksi tyyli kuitenkin kääntää pääni.

kuva manipuloitu, turistikuva: travelfashiongirl.com

Kyseessä ovat Kaakkois-Aasian rannoilta Hongkongin vilkkaille kaduille saapuneet reppureissaajat. Nuo ruskettuneet ihmisolennot, jotka lompsivat Hongkongin kaduilla varvassandaaleissa päällään kepeä mekko, värikäs toppi, haaremihousut tai revityt farkkushortsit. Miehillä on partaa ja naisten auringossa vaalenneet hiukset hulmuavat vapaina. Käsissä on kasa pienten lasten myymiä punoksia, nilkassa rento koru ja otsalla aurinkolasit.

Tavaroitaan he kantavat rinkassa, minkä lisäksi mukana on muutama kangaskassi tai värikäs hippilaukku. Olalla kamera, kädessä perinteinen kartta eikä älypuhelinta missään.

Jos reissumiesten ja -naisten kanssa uskaltautuu juttusille, kuulee ensimmäisen minuutin aikana varmasti maininnan siitä, miten Hongkongissa on niin kallista. "Maksan täällä hostelliyöstä 20 euroa, Koh Taolla samalla hinnalla sai oman mökin rannalta, tuoreista hedelmistä koostuvan aamiaisen ja skootterin päiväksi. Ja norsun." "Nuudeliateria neljä euroa? Borneolla maksoin koko päivän aterioista kaksi euroa, ja ruoka oli ihan mahtavaa."

Ja ihan tottahan se on (norsujuttu ehkä ei). Mutta se, että Hongkong on kallis verrattuna muuhun Kaakkois-Aasiaan. Ja muutenkin erilainen. Kuukausien rantamakoilun, skootteriajelun, sukeltamisen ja muiden reppureissaajien seuran jälkeen voi olla vaikea tulla kaupunkiin, jossa suurimmalla osasta ihmisistä on jatkuva kiire, silmissä kiiltävät dollarinkuvat ja kanssaturistit ovat mannerkiinalaisia shoppailijoita. Balin rannat ja Malesian viidakot ovat kaukana Hongkongista, jossa tehokkuus on kaikki ja loma ei mitään.

Reppureissaajat viettävät Hongkongissa yleensä muutaman päivän, kunnes jatkavat puhtaammille vesille, raikkaampaan luontoon tai takaisin kotimaan arkeen. Jos he kuitenkin jäisivät tänne pidemmäksi aikaa, näkisivät he myös sen toisen puolen pilvenpiirtäjien ja dollarien takaa. Oppisivat tuntemaan ne paikat, joihin paeta suurkaupunkia, ihmisvilinää ja kiirettä. Löytäisivät maistuvimmat ja edullisimmat katuruokakojut ja puhtaimmat rannat. Tietäisivät, missä tapaa rennoimmat ihmiset ja näkee vihreimmät kattoterassit.

Jos päiviä Hongkongille on kuitenkin vain pari, välttyy reppureissaajien kulttuurishokilta parhaiten tulemalla Hongkongiin ennen kuukausien reissausta Kaakkois-Aasiassa. Kaupungista voi hankkia kaiken, mikä pakatessa unohtui, totuttautua aasialaiseen elämään mukavan länsimaisessa ympäristössä ja syödä tuttuja ruokia.

Ja Hongkongin jälkeen kaikki muut kohteet tuntuvat puoli-ilmaisilta.

ruokatunnustus

Tänään tein ruokaa!

Normaalisti pastan keittäminen ei ehkä olisi mikään lesoamisen arvoinen asia, mutta omassa Hongkong-elämässäni tämä on aika poikkeavaa. Milloinkaan en nimitäin ole syönyt niin paljon ulkona kuin viimeisten kahdeksan kuukauden aikana. Ennen kuin tuomitsette, antakaas kun puolustaudun.

syy 1: historia

En ole koskaan ollut innokas kokkaaja, vaan niin kauan kuin muistan vetäissyt lounaan napaan opiskelijaruokalassa tai työpaikan ravintolassa. Leipominen on mun juttu.

syy 2: keittiö

Ennen Hongkongiin muuttoa asuin ihanassa asunnossa Karhupuistossa, jossa oli hiljattain remontoitu valkoinen keittiö ja siellä oma pieni ikkuna. Nyt keittiömme näyttää tältä. Mikään näkyvä ei ole minun, mutta kaikkea voin käyttää. Yhtä keittolevyä, kannetonta kattilaa ja raapiutunutta paistinpannua. En valita, hyvä keittiö se on, mutta ei varsinaisesti kutsu kokkaamaan, ainakin jos suhtautuu koko hommaan jo valmiiksi epäilevästi.

syy 3: hinnat

Ravintolat, ja "ravintolat" (eli niin sanotut reikä seinässä -paikat ja katuruokakojut) ovat Hongkongissa hurjasti halvempia kuin Suomessa. Muutamalla eurolla saa currya tai pad thaita. Kiinalainen on vielä halvempaa, parikin euroa riittää saamaan vatsan täyteen. Sushiannos noin vitosella. Kahdeksi päiväksi riittävä salaattiannos alle 7 eurolla. Isoja patonkeja 4 eurolla. Mäkkäriateria kahdella.

syy 4: ruokakaupat

Missä persilja? Miten juusto voi olla näin kallista? Missä kerma? Ei soijaa? Normaalit hongkongilaiset ruokakaupat on tietenkin tehty hongkongilaiseen makuun ja valikoimaan, ja outojen vihannesten, tahnojen ja kastikkeiden keskellä tällä Suomi-tytöllä menee sormi joskus suuhun. Kiinalaisen keittiön kokkauksen salat voisi toki oppia, mutta koska samantyyppistä ruokaa saa mistä tahansa parilla eurolla valmiiksi tehtynä, haluisin itse kokatessani tehdä jotain tuttua ja vaikeammin saatavaa. Silloin tulevat normaalien ruokakauppojen hyllyt helposti vastaan, kun maitotuotteita, tuttuja vihanneksia tai tomaattimurskaa ei niin vain löydäkään. Länkkärikaupoista saa kyllä mitä tahansa Euroopasta ja Yhdysvalloista tuotua, mutta silloin kassalle saa kantaa enemmän kuin muutaman kolikon.

syy 4: seuraelämä

Synttäreitä, läksiäisiä, työkaveri suositteli hyvää ravintolaa, luin yhdestä kivasta. Hongkongissa syöminen on sosiaalista ja ravintolat tyypillisin ympäristö tavata ystäviä tai uusia tuttavuuksia. Koska muutkin, niin munkin on siis pakko.

syyt 5-9: Genki, New Bangkok Restaurant, Great, suosikki-intialaiset, japanilaiset currypaikat, se dumpling-paikka kulmassa...

Ei kuitenkaan huolta, äiti. Syön kotona päivittäin aamiaisen (yleensä vähintään mysliä, kiivi, teetä) ja välipaloja (hedelmiä, vihanneksia). Silloin tällöin teen lisäksi pastaa, paistettua riisiä tofulla ja vihanneksilla, munakkaita ja salaatteja.

Jotta voin hyvällä omallatunnolla taas mennä ravintolaan.