perjantai 28. helmikuuta 2014

macao


Yllä näkyy ensikosketukseni Macaoon.

Kuten kerroin aiemmin, työluvan aktivoiminen vaati käyntiä Hongkongin ulkopuolella. Kuten täällä tapana on, valitsin eräänä sunnuntaina kohteeksi Macaon, jonne lauttamatka Hongkongin keskustasta kestää vajaan tunnin. Lauttoja lähtee 15 minuutin välein, maksa matkaa alle 20 euroa ja kaikkialla voi maksaa Hongkongin dollareilla. Aika helppoa.

Alkuun perillä oli kuitenkin aika ankeata. Nukuin koko lauttamatkan, heräsin kylmissäni ja edelleen väsyneenä ja kun astuin pois satamarakennuksesta, ilma oli todella saasteinen ja harmaa.

Ennakkotietoni Macaosta olivat luokkaa kasinot, Pohjois-Korean Kimit ja Portugali. Tietävämmät kertoivat, että kaupungissa on oikeastaan myös kaunis vanhahko portugalilaisosa, joka alkoikin tuntua ihan kiehtovalta muutaman viikon Hongkongissa oleilun jälkeen. Täällä kun vanhaksi tunnutaan laskevan kaikki yli 20 vuotta pystyssä ollut.

Naaman ja ilman harmaudesta huolimatta Macaossa olikin lopulta ihan kivaa. Olin liikkeellä yksin ja lauttamatkallakin nukkuminen kiinnosti enemmän kuin opaskirjan selailu, joten päivä oli erittäin suunnittelematon, minkä vuoksi paljon jäi varmasti näkemättä.


Kuten hyvillä reissuilla yleensäkin, Macaossakin kuitenkin opin jotain uutta itsestäni. Kuten sen, että jos olisin prinsessa, niin haluaisin asua mintunvihreässä linnassa. En tosin Macaossa. Mieluummin olen tällä hetkellä oikeastaan harjoittelija Hongkongissa kuin prinsessa Macaossa.


Mannerkiinalaisten turistien määrä oli valtava, mutta onneksi massoja pystyi pakenemaan vaikka eurooppalaistyylisiin kahviloihin, jotka eivät kiinalaisia ilmeisesti kiehdo. Sen sijaan tuollaiset lihalevyt tuntuivat olevan kiinalaisten mieleen myös Macaossa.


Välillä tuntui ihan hassulta, että kaikkialla oli niin paljon kiinalaisia, kun samaan aikaan niin moni asia tuntui eurooppalaiselta. Katujen nimet olivat portugaliksi, ja ihmiset poliiseista pappoihin ajoivat skoottereilla. Vanhasta kaupungista löytyi joka toisen nurkan takaa rappuset, suihkulähde, aukio tai Neitsyt Maria. Miehet viheltelivät ja tulivat juttelemaan.


Tämä on Rua da Felicidade eli onnellisuuden katu, joka tunnetaan myös punaisten ovien alueena. Aikoinaan katu oli osa Macaon punaisten lyhtyjen aluetta, mutta 80-luvulla tuli Indiana Jones ja teki kadusta leppoisan kävelyalueen. True story.


Macaon kasinopuoleen en juuri tutustunut. Kävelin alueen läpi matkalla lautalle, kun alkoi vasta hämärtää. Valot eivät olleet vielä päällä, ja harmaus vei muutenkin terävimmän hohteen. Tennareissa ja päivän kävelyn jälkeen ei huvittanut poiketa sisään kasinoihin, vaikka ehkä vasta siellä olisi tajunnut, että sitä ihan totta ollaan liikkuvan rahan määrällä mitattuna maailman suurimmassa kasinokaupungissa.

Nyt jäi pelisalien loiste kokematta. Sen sijaan söin satamarakennuksen McDonaldsissa ranskalaiset lautan lähtöä odotellessa ja nukuin koko matkan takaisin Hongkongiin, kotiin.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

rannoilla ja kukkuloilla


Hongkong yllätti taas.

Ystävänpäivänä keli oli pitkästä aikaa sen verran kuivempi ja lämpimämpi, että töiden jälkeen pystyi tekevänsä jotain muuta kuin etsivänsä paikan, jossa on lämmitys tai tarpeeksi ihmisiä lämmittämässä (tällaisia olivat esimerkiksi kirjastot, jotkut kahvilat ja ostoskeskukset, metro – koti ei). Kohteeksi valikoitui lyhyen Centralin lauttasatamassa hortoilun ja Lonely Planetin selailun (jep, olen vieläkin aika turisti) jälkeen Cheung Chau, saari 35–55 minuutin merimatkan päässä Hongkongin saarelta.

Odotuksia ei ollut, oli vain Lonely Planetin ylimalkainen kartta ja pari temppeli- ja ravintolasuositusta. Temppelit tosin olivat sulkeneet ovensa jo viiden maissa, kun taas lauttamme saapui saarelle kuuden jälkeen.

Kuuden jälkeen ei ollut enää paljon jäljellä päivänvalostakaan, joten saari todellakin näyttäytyi jonain ihan muuna kuin kesäisenä surffiparatiisina a'la Lonely Planet.

Siksi ja varmaan muutenkin Cheung Chau pääsi yllättämään monta kertaa.


Ensimmäisenä silmät osuivat pyöriin, joita oli satamassa parkissa kuin Jyväskylän kampuksilla konsanaan. Jos olisi älyillyt ennalta, niin olisi tietenkin voinut tajuta, että pienellä saarella, johon ei ole silta- tai tunneliyhteyttä, ei tosiaan ole välttämättä autoja (paitsi viranomaisten pikkuautot, joiden äänikin muistutti enemmän lelua kuin täysikasvuista hälytysajoneuvoa) eikä julkista liikennettä, joten polkupyörä on ainakin tasaisella rannalla kulkeneuvoista paras.

Olin jotenkin onnistunut oikeastaan unohtamaan koko pyöräilyn mahdollisuuden täällä, sillä Hongkongissa tai Kowloonissa kaksipyöräisiä ei juuri näe, ainakaan ilman moottoria. Polkemisen kieltäviä merkkejä sen sijaan on siellä täällä.


Cheung Chau on pieni saari, joten muutamassa tunnissa sen pystyi käytännössä kiertämään ympäri. Tai en oikein tiedä, tuliko sitä edes mentyä ympäri, sillä pimeys oli monesti niin totaalista, että rannan läheisyyden pystyi arvioimaan vain äänestä.

Kiipesimme jyrkkiä kujia ja kivisiä rappusia. Kuljimme paviljongilta näköalapaikalle ja sieltä näköalapaikalle, jossa oli paviljonki (jostain syystä saarella tuntui olevan kokoonsa nähden ihan järjetön määrä näköalapaikkoja ja paviljonkeja).


Aina välillä pimeyden rikkoi jokin yllättävä. Esimerkiksi todella kirkkaasti valaistu urheilukenttä, jonka rataa hölkkäsi ympäri yksi mies. Tai punahohteiset ikkunat, jotka toivat mieleen ilotalon, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen osoittautuivat temppelin ikkunoiksi.


Viirien ja lippujen takaa lähti polku paikkaan nimeltä Mini Great Wall. Olisi kovasti kiinnostanut, mutta pilkkopimeyden takia minisuuri muuri jäi tällä kertaa näkemättä.


Rannalta pystyi katselemaan tähtiä! Tähdet ovat aika kivoja. Ja hiljaisuus liikenteen äänistä, sekin on välillä kivaa.


Niin sanoinko jo, että Cheung Chau yllätti? Vaatekaupan suljetussa ovessa Michael Jacksonin kuva – miksipä ei. Naisia tekemässä ja ostamassa ruokaa olen sen sijaan nähnyt ennenkin.


Kun seuraavaan lautan lähtöön oli puoli tuntia, niin ehti vielä hyvin ihastella paikallisia taide-esityksiä, joita tarjosivat kantonilaista oopperaa laulanut mies univormussa ja tyttöpoppia esittänyt nainen hopeisissa legginseissä.

40 minuutin lauttamatkan jälkeen olimme takaisin Centralissa, jossa kalat uiskentelivat pilvenpiirtäjien seinällä. This is Hong Kong, and I love it!

maanantai 24. helmikuuta 2014

vähemmän vieraalla maalla


Vajaan viikon sisään minusta on tullut vähän enemmän paikallinen. (Siitä osoituksena eräskin myyjä käytti eilen ainakin minuutin yrittäen selittää minulle kiinaksi, miksi minun pitäisi hankkia hänen edustamansa merkin naamanpesuainetta.)

Ensinnäkin, sunnuntaina sain työlupani aktivoitua. Tämä edellytti noin kuuden viikon hakuprosessia (jonka viimeisinä hetkinä faksattiin suomenkielisiä papereita useampaan kertaan, ja joiden toimittamisen jälkeen luvan saamiseen meni lopulta tunti), aamuista vierailua Immigration Officen kahdennessakymmenennessäjotain kerroksessa sekä päiväretkeä Macaoon. Saapuessani takaisin Hongkongiin kävin rajavirkailijan kanssa pitkän ja syvällisen keskustelun ("Working? You?", "Yes, working") minkä jälkeen hän niittasi luvan passiini.

Toiseksi, minulla on nyt kiinalainen nimi. Se saattaa olla vähän erikuuloinen kuin oikea nimeni, mutta jotain sinne päin ainakin. Nuorempana olisin halunnut, että koulussa englannintunneilla (tai miksei saksan tai ruotsin opinnoissakin) olisin saanut vieraskielisen nimen (varmaan leffoista ja sarjoista olin saanut sellaisen käsityksen, että tämä on tapana). Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, johtuen ehkä tarpeeksi kansainvälisestä nimestäni tai opettajien vaihtelevasta innostuksesta. Odotus kuitenkin palkittiin taas kerran, sillä nyt minulla ei ole leikkinimeä, vaan sellainen virallinen nimi, joka lukee käyntikortissani.

Kolmanneksi, hyvästelen (tuntemattomat) ihmiset nykyään sanomalla baaibaai, jolloin lausumiseni kuulostaa juuri pahimmanlaatuiselta pilkkaamismatkimiselta. Mutta en minä pilkkaa, matkin vain parhaan kykyni mukaan. Eihän tätä kieltä muuten voi oppia. (Enkä ole aivan varma, voiko oppia niinkään.) Osaan myös sanoa hajahajahaja. Merkityksestä en tosin ole aivan varma, mutta luulen kyseessä olevan jonkinlainen joojoo.

Hajahajahaja, baaibaai!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

torielämää


Kotiani lähin metroasema on nimeltään Prince Edward. Kuulostaa aika hienolta, eikö? Ja hienoa täällä onkin, mutta brittiprinssien ja metsästyskoirien sijaan kaduilla kulkee (tai istuskelee, seisoskelee ja syö) lähinnä paikallisia. Tai näkee täällä mannerkiinalaisiakin paljon (tietämätön kuten minä tunnistaa turistit matkalaukuista), sillä viereiseltä kadulta lähtee busseja rajan yli toiseen järjestelmään. (Hongkongin ja Macaon erikoisasema osana Kiinaa perustuu lausahdukselle "yksi maa, kaksi järjestelmää".)

Ihan lähellä on esimerkiksi maailman halvin Michelin-tähden saanut ravintola (ja toinenkin) sekä kaupungin parhaiksi kehutut ananaspullat (bo lo bao, ei mitään tekemistä ananaksen kanssa).

Näiden lisäksi lähikaduilla on myös toreja, paljon toreja. Viime viikonloppuna kävin niistä parilla, joille ei aiemmin ole ollut asiaa.

Ensin suuntasin Yen Po Streetin lintutorille.

Katu on juuri sitä, mitä nimi antaa odottaa. Tai vielä parempi nimi olisi vanhahkot-miehet-ulkoiluttamassa-häkkilintujaan-tori. Naiset (ja nuoret) ovat torilla nimittäin auttamatta turisteja tai ainakin vähemmistöä, kun taas miesporukoita näkyi siellä täällä seisoskelemassa häkin ympärillä tai häkkirivistöjen keskellä. Lintutarvikkeiden ja lintujen myyjistäkin valtaosa vaikutti olevan miehiä.


Heti viereisellä kadulla tunnelma ja ihmiset sitten vaihtuvat (turisteja lukuun ottamatta, ne/me katsastamme molemmat kujat samalla kertaa), kun päästään Flower Market Roadin kukkatorille. Jos lintutori oli miesten maailma, niin värikkäiden kimppujen ja tuoksuvien myyntikojujen seassa yleisempi näky olivat naiset ja pariskunnat (ja mannerkiinalaiset turistit, niitä on kaikkialla).

Kukkatori on ihanan raikas tuulahdus hektisen alueen keskellä. Paikalliseen tapaan tämäkin "tori" (oikeastaan kyseessä on siis kadullinen kukkakauppoja, jotka vain ovat nostaneet osan kukista jalkakäytävälle) on tosin pystytetty ihan normaalisti liikennöidyn kadun varteen, joten mistään autoilta suojassa olevasta kävelyalueesta ei ole kyse.


Jos lintutori on miesten ja kukkatori naisten, niin kankaita ja muita ompelutarvikkeita myyvä lähikatu on taidekoulun opiskelijoiden. Tässäkin taas esimerkki torista, jossa tuotteita katsellaan autotieltä. Mahtaa olla ärsyttävää ajaa katua, kun ihmiset (turistit, paikalliset osaavat kai käyttäytyä) poukkoilevat sinne tänne. Hongkongin mielenkiintoisimman version tällaisesta torista, jonka läpi kulkee liikennettä, olen nähnyt North Pointissa, joissa raitiovaunulinja kulkee kapean ja ruuhkaisen ruokatorin läpi. Kaksikerroksisen vaunun yläkerrasta oli mielenkiintoista katsoa, kuinka ihmiset sulloituivat kojuja ja toisiaan vasten – tai sitten eivät, jolloin sitten töötättiin ja odotettiin.


Jatkoin vielä nopeasti (hahaha, täällä ei kävellä nopeasti) viereiselle kadulle pystytettyjen elektroniikkakojujen luo, kunnes palasin hedelmä-, liha- ja vihanneskojujen ohi taas kotiin.


Oli prinssejä tai ei, pidän tästä asuinalueesta. Onneksi näiden torien läpi ei kuitenkaan tarvitse kulkea päivittäin. Metroon päästääkseen tai ruokaa saadakseen ei oikeastaan tarvi kulkea kuin muutama kymmenen metriä (ruokaa saa vaikka alakerrastakin), minkä lisäksi ihan nurkalta löytyy muun muassa vihanneskojuja, pesula, 7/11 (ja Circle-K, melkein vierekkäin totta kai), leipomo ja paljon kaikkea muuta. Aika siistiä on myös se, etten joudu asumaan jossain näistä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

kaikki kiva on kielletty

Hongkongissa on niin monta ihmistä pienellä alueella, että edes jonkinlaisen järjestyksen ylläpitämiseksi muutama asia on ilmeisesti ollut pakko kieltää.


Kiellettyä on kuivattaa vaatteita vesisateessa.


Puistoon ei saa tuoda poliisikoiria tai koskettaa kukkia.


Kasvi- ja eläintieteelliseen puutarhaan pääsee, kunhan ei kävele liian nopeasti.


1 500 dollaria (noin 150 euroa) on ihan kohtuullinen sakko pulujen ruokkimisesta.


Syyte sylkemisestä, ok.


Ethän kahlaa tässä pienessä ja likaisessa lammessa, jossa ui isoja karppeja.


Lemmikkikalojen tai vesilintujen ulkoiluttaminen tässä lammessa voi johtaa 14 päivän vankeustuomioon.


Penkeillä ei saa maata. (Ehkä sen takia niin monet täällä ovat taitavia torkkumaan esimerkiksi seisaltaan ruuhkametrossa.)


Ei saa kalastaa räjähteillä, sähköllä tai myrkyllä.


Liharuoka kielletty!


Mieti vesipuhveleiden parasta.


Rannalla saa oikeastaan vain uida ja ottaa aurinkoa.

"Eating or drinking is not allowed on trains or in the paid areas of stations."
kuulutus metrossa


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

kung hei fat choi


Tämä on tarina siitä, miksi kiinalainen uusivuosi (jota tänä vuonna juhlittiin noin 31.1.–14.2.) peittoaa suomalaisen uudenvuoden. (Haluan tosin painottaa, että näiden kahden täysin eri juhlan vertailu on aivan epäreilua ja tarpeetonta, vaikka niiden nimet nyt sattuvatkin muistuttamaan läheisesti toisiaan. Lisäksi en todellakaan ole kiinalaisten, tai edes suomalaisten, tapojen asiantuntija, joten lista on täysin subjektiivinen.)

1. Kiinalainen uusivuosi on siitä siis mahtava juttu, että se ei todellakaan ole ohi illassa, josta jää muistoksi vain tyhjiä lupauksia ja epämääräinen kasa tinaa, joka yöllä näytti ihan selvästi veneeltä ja lupasi paljon ulkomaanmatkoja ja Johnny Deppin näköisiä merirosvoja. Sen sijaan erilaisia juhlapäiviä (juhlinta kestää noin 15 päivää) ja niihin liittyviä perinteitä on niin paljon, että juuri maahan saapunut länsimaalainen menee ihan sekaisin ja tyytyy vain ihan tyytyväisenä syömään Ferrero Rochereita niin kauan kun niitä joka nurkalla tyrkytetään.


2. Kiinalainen uusivuosi on perhejuhla, mikä Hongkongissa tarkoittaa sitä iloista asiaa, että kaupunki hiljenee edes vähän. Ennen pyhiä pyörähtää liikkeelle nimittäin maailman suurin ihmisvaellus, kun kiinalaiset matkustavat perheidensä luokse. Kiinassa tälle massavaellukselle on nimikin, chunyun. Hiljentyminen ei ehkä ole verrattavissa juhannukseen Helsingissä, mutta ainakin parina päivänä osa ravintoloista ja kaupoista pysyy kiinni ja metrossa ja kaduilla on miellyttävän väljää mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

3. Lomaa on monta päivää! (Tai siis olisi, jos olisi paikalliset lomapäivät.) Monet lomailevat kuulemma koko viikon, osa pidempäänkin, mutta yleisiä vapaapäiviä ovat uuden vuoden ensimmäinen, toinen ja kolmas päivä. Ja koska tänä vuonna kuuvuoden kolmas päivä sattui olemaan sunnuntai (eli vapaapäivä muutenkin), niin myös neljäs päivä eli maanantai (eli 3.2.) oli yleinen vapaapäivä.


4. Ferrero Rocherit jo mainitsinkin. Niitä on ihan joka paikassa. Circle K:t ja 7/11:t (eli paikalliset ärrät, joita näkee yleensä vähintään kaksi ihan riippumatta siitä missä seisoo) ovat kasanneet niitä isot kultaiset kasat ovillensa, samoin ruokakaupat Wellcome ja Park'n'Shop sekä kosmetiikkakaupat (ja apteekkeinakin taitavat toimia) Mannings ja Watson (joita myös on vähintään parin sadan metrin välein ja yleensä aina molemmat vierekkäin). Italialaisten suklaapalleroiden suosio perustuu (markkinoinnin lisäksi) siihen, että sen kultainen väri symboloi rikkautta. Juuri rikkaus ja menestys ovatkin täällä niitä asioita, joita vuoden vaihtuessa toisille toivotetaan ja itselle toivotaan. Toinen herkku, joita liikkeissä on kasoittain, on muuten tanskalainen keksimerkki Kjeldsens. Kummastakaan en kieltäydy, joten herkuista piste Hongkongille.

5. Kiinalaisen uudenvuoden viettoon liittyvät yhtenä tärkeänä osana punaiset rahakuoret, Lai Seet, joita – kerrankin näin päin – naimisissa olevat pariskunnan antavat naimattomille sukulaisilleen. Häälahjoja hankkineet ja sukulaisten uteluita kestäneet sinkut saavat siis kerrankin jotain takaisin. Rahalahjoja annetaan myös työpaikoilla sekä monenlaiselle apuväelle. Perusajatuksena lienee se, että parempiosainen antaa rahan jossain mielessä alemmassa asemassa olevalle (kuten raukoille naimattomille). Lai See -kaavio avaa lahjanantokuviota.

Otin paraatista pari tämäntyylistä kuvaa, minkä jälkeen luovutin kameran kanssa. Paikallisissa massatapahtumissa (eli  missä tahansa tapahtumissa) on kyllä se hyvä puoli, että ihmiset noin yleisesti aika lyhyitä ja siksi pätkäkin saattaa nähdä jotain.
6. Kun kerran juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla, tuntuu olevan kiinalaisen uudenvuoden motto, sillä juhlinnassa yhdistyy vaikutteita kaikista suomalaisista juhlapyhistä (tai kuka nyt on ottanut vaikutteita mistäkin, mutta joka tapauksessa).

Joulusta on lainattu perhekeskeisyys, hyvä ruoka ja lahjat ja uudestavuodesta ilotulitukset. Suomalainen vappu muistuu mieleen uuttavuotta edeltävillä kukkamarkkinoilla, joihin sankoin joukoin rynnitään ostamaan paitsi kukkia myös ilmapalloja, pehmoleluja ja kaikenlaista markkinakamaa helppoheikkejä ja ruokakojuja unohtamatta. Kiinalaista uuttavuotta kutsutaan myös kevään juhlaksi (pääsiäinen). Juhannusta myötäilevät semikesäinen keli (tänä vuonna oli yli 20 astetta lämmintä ja aurinkoista, kahtena viime vuonna ilmeisesti viileämpää ja harmaata), monenlaiset taiat ja uskomukset sekä mahdollisuus nauttia hiljaisesta kaupungista. Itsenäisyyspäivää, veteraanien muistopäivää ja mitä näitä nyt onkaan edustakoon paraati, joka tosin sotilasajoneuvojen sijaan esittelee Disney-lauttoja ja kultaisia eläimiä. Syntymäpäivät taas hoituvat vuoden seitsemäntenä päivänä, jolloin juhlitaan ihmisten syntymäpäivää, siis ihan kaikkien vanhenemista. Tähän liittyvät jotenkin kanan syöminen ja alkoholi, kuulostaa siis ihan ok synttäreiltä.

Juhlatapojen sekoittaminen ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö myös toukokuun ensimmäinen, pääsiäinen, Hongkongin itsehallintoalueen perustamispäivä, Kiinan kansallispäivä ja joulu olisi täällä juhla- ja pyhäpäiviä. Ovat ne, ja niin ovat myös Buddhan syntymäpäivä, lohikäärmeveneiden juhla, haudanpyyhkimispäivä (vapaa suomennus, Hongkongissa juhlaa kutsutaan nimellä Ching Ming), Chung Yeung (tämä liittyy jotenkin siihen, että päivässä on liikaa yangia ja siksi pitää kiivetä vuorelle ja käydä haudoilla) ja keskisyksyn juhla.

Työpaikoille voidaan kutsua leijonatanssijoita (yleensä nämä ovat kamppailulajien harrastajia ja todella taitavia - temppuilu valtavan puvun kanssa korkeiden tolppien päässä ei voi olla helppoa), jotka tuovat kai onnea ja menestystä. Tai sitten vain parantavat työilmapiiriä, who knows.
Vuodenvaihteen juhlintojen lomassa on tapana käydä myös temppelissä, jossa poltetaan suitsukkeita, rukoillaan hyvää onnea ja haetaan ennustuksia tulevalle vuodelle.
7. Vuoden ensimmäisinä päivinä ei tarvitse siivota, sillä samalla uskotaan myös hyvän onnen pääsevän karkuun. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että ennen vuoden vaihtumista on tapana siivota sitäkin ahkerammin, jotta paha onni pyyhkiytyy pois.

8. Uuden vuoden alkaessa on tapana pukeutua uusiin vaatteisiin, mielellään punaisiin. Tämä tarkoittaa tietenkin alennusmyyntejä ja shoppailua – rikkaiden paikallisten lempiajanvietettä.

9. Kantonilaisessa keittiössä liha on kokemusteni mukaan aika kova juttu, eikä kasvisruokaa aina kovasti arvosteta. Uudenvuoden aikaan kiinalaisetkin kuitenkin ryhtyvät parina päivänä kasvissyöjiksi, kun puhdistautumisen nimissä lihaa ei kannetakaan pöytiin yhtä runsaasti kuin muulloin. Ihan tervetullut asia ympäristön, eläinten ja maailman pelastumisen kannalta, kiinalaisten kollektiivisilla valinnoilla kun oikeasti on merkitystä.

10. En tiedä, johtuuko se paikallisista tavoista, Hongkongin tiukoista siisteyssäännöistä, tuurista vai siitä, että uuttavuotta juhlitaan tyypillisesti perheen kanssa, mutta suurissa ulkoilmatapahtumissajaab en nähnyt humalaisia ihmisiä (ainakaan kiinalaisia). En todistanut yhdenkään ihmisen virtsaavan kadulle, heittävän lasipulloja asvalttiin tai oksentavan pusikkoon. Ja vaikka joku olisikin heittänyt karkkipaperin tai tupakantumpin maahan, niin noin kaksi minuuttia ihmismassan purkautumisen jälkeen paikalla oli tehokas siivouspartio, jonka hommiin ilmeisesti kuului hävittää kaikki jäljet siitä, että paikalla oli vielä hetki sitten tuhansia ihmisiä.

Se on siis puuhevosen vuosi nyt.
Vuoden vaihtumisen juhlallisuudet päättyivät vuoden 15. päivänä (eli 14.2.2014), jolloin vietettiin lyhtyjuhlaa (Lantern Festival), jota kutsutaan myös kiinalaiseksi ystävänpäiväksi. Tänä vuonna samalle päivälle sattui myös länsimainen ystävänpäivä, ja paikallinen sanomalehti kirjoittikin nuorista, jotka tuplaystävänpäivä ja antelias lahjakulttuuri oli ajanut rahapulaan. Kukatkin olivat tänä vuonna erityisen kalliita kylmän sään takia.
Lisää ja asiantuntevampaa tietoa kiinalaisen uudenvuoden juhlinnasta voi lukea vaikka täältä ja täältä.

Kung hei fat choi! Menestystä tulevalle vuodelle!