sunnuntai 30. marraskuuta 2014

icc


Tässä on Hongkongin korkein rakennus, ICC, International Commercial Centre. Rakennuksessa on 118 kerrosta, ja korkeudeltaan se on 484 metriä. Helsingin korkein rakennus on Vuosaaren Cirrus, 26 kerrosta ja 87,5 metriä. Tampereen uusi tornihotelli kohoaa 88,5 metriin eli noin viidesosaan ICC:sta.

Kerran kuulin jollekin saarelle menevässä lautassa, kuinka noin 5-vuotias kanssamatkustaja inspiroitui ikkunasta näkevästä rakennuksesta ja teki sille laulun.

I-C-C. I see ICC.

Tästä on tullut joukossamme sellainen hitti, että on vaikea kertoa näkevänsä mitään ilman ICC:tä. Se on siinä mielessä ihan kuvaavaa, että aika vaikeaa Hongkongissa on viettää aikaa rakennusta näkemättä.

On se sen verran iso.

Sen pituinen se. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

etätäti


Minusta tuli tänään toista kertaa täti. Melkein 8 000 kilometrin päässä tamperelaisesta synnytysosastosta valutin muutaman onnenkyyneleen, lähinnä miettiessäni isäksi tulleen veljeni tunteita, ja lähetin vauvakuvan lähimmille ystävilleni Facebookissa ja WhatsAppissa. Ylpeä sometäti.

Sen jälkeen kuuntelin Irwin Goodmanin hirveän Tyttö tuli -kappaleen, koska yli 10 vuotta sitten naureskelimme Irwiniin hurahtaneelle pikkuveljelle, että tämä soitetaan sitten, jos joskus saat tytön. Silloin ajatus tuntui aika kaukaiselta, ja vielä kaukaisemmalta se, että voisin hetken koittaessa olla itse maailman toisella puolella. Ei tullut mieleenkään.

             

Kun kaksi ja puoli vuotta sitten tulin ensimmäistä kertaa tädiksi, kävin heti seuraavana päivänä sairaalassa ihailemassa uutta tulokasta. Muutaman kuukauden ikäisenä otin nyytin hoitoon ja puolentoista vuoden ajan näimme yleensä vähintään kerran viikossa. Kävimme vaunukävelyillä lintsillä, kellimme sängyllä vierekkäin, hohotimme yllätyksille ja matkustimme junalla mummolaan.

Lähtiessäni Hongkongiin halasin heipat miellyttämisenhaluiselle siskontytölle, joka osasi kyllä tärkeimpien nimet - ihmisten, asioiden ja tavaroiden - mutta lauseita ei juurikaan.

Sitten minusta tuli etätäti.

Etätäti, ainakin tämä Hongkongin versio, on sellainen, joka ei voi huonon työpäivän jälkeen polkea piristymään siskontytön luokse, mutta voi ehdottaa Skype-puhelua myöhemmin, jos aikaeron takia pysyy hereillä. Sellainen, joka ei pysty kunnolla lukemaan yhdessä kirjoja, mutta kuuntelee kyllä mielellään, mitkä kirjoista ovat lemppareita ja mitä niissä tapahtuu. Etätäti kyselee paljon ja katselee mielellään, kun siskontyttö tanssii. Hän ei halaa, mutta pussaa kameralle.

Välillä etätätinä olo on vähän turhauttavaa.

Onneksi siskoni ja vanhempani jaksavat pitää etätädin mielessä myös puheluiden välillä. Mummolan leikkimökin vanhanaikaisella puhelimella soitetaan Lauralle Kiinaan, ja kättään heiluttava kissa pidetään hyllyssä muistuttamassa etätädistä. Minulle he kertovat juttuja nokkelasta ja itsepäisestä lapsesta, joka Skypessä lähinnä kihertää ja hiljenee harvasanaiseksi.

Aina ei ole varmaan helppoa olla myöskään etäsiskontyttö. Ehdotukseen soitosta Lauralle siskoni onkin joskus saanut vastaukseksi "ei soiteta, vaan mennään sinne lentokoneella".

Tulisittekin taas. (Tai ehkä mä kuitenkin tulen ennen.)

             

Uusi veljentyttöni ei vielä varmaan paljon etätädistä perusta. Aika kauan saisin täällä varmaan olla ennen kuin huomaisikaan, joten ei siis vielä suurta huolta sen suhteen.

Vaikka mieluummin olisin hänellekin halitäti kuin etätäti. Täti olen kuitenkin, se on tärkeintä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

mä vien sut rannalle


No niin, unohtakaa juttuni siitä, miten syksy on saapunut Hongkongiin. Pelotteli kai korkeintaan, tai sitten aasialainen kesä on pohjoismaalaista tarmokkaampi ja pisti vuodenaikaveljelleen kampoihin.

Tulin nimittäin juuri rannalta.

En ole mikään suuri auringonottaja, villein vesipeto tai bikineissä keikistelijä, mutta täällä olen kuitenkin yllättävän useasti löytänyt itseni rannalta. Usein sunnuntaina, iltapäivän puolella ja raukean onnellisena. Tai sitten vaelluksen päätteeksi tai keskellä. Pari kertaa bilepaatilta uituamme.

Tai vaikka marraskuun puolessavälissä.


Siellä me makasimme auringossa, pulahdimme lämpimässä merivedessä, pelasimme korttia ja luimme lehtiä. Viiden jälkeen siirryimme parempaan paikkaan katsomaan auringonlaskua. Heti sen jälkeen tuli viileys, onhan sentään marraskuu.

Sellainen marraskuu, jolloin ei vaivaa ikävistä ikävin, vaan on aika hyvä fiilis.

perjantai 14. marraskuuta 2014

syksyn sävel


Niin se tuli syksy Hongkongiinkin.

Uuden vuodenajan saapumisen on huomannut esimerkiksi siitä, ettei öisin tarvitse enää ilmastointia. Yhtäkkiä on kovin hiljaista, kun laite ei enää humise, jylise ja ruksauttele. Edellisestä ilmastointilaitteestomasta yöstä huhtikuussa on ikuisuudelta tuntuva aika, ihan hassua nukkua ilman puhallusta.

Ulos ei enää tee mieli lähteä (ainakaan joka kerta) varvassandaaleissa ja hellemekoissa. Niiden sijaan pukisin päälleni mielelläni farkut, jotka yli puolen vuoden kasan pohjalla lojumisen aikana ovat tosin jotenkin kummasti kutistuneet. Jotain on siis tehtävä, etten talvella jäädy hamosissani.

Kotiin palatessa ei tarvitse ensimmäisenä mennä suihkuun. Suihkuun kuluva aika on silti suunnilleen sama kuin kesälläkin, sillä ensin veden lämpeämistä täytyy odottaa ainakin hammaspesun ajan ja koska paluu lämpimästä suihkusta syksyiseen todellisuuteen on niin vaikeaa.

Neonkyltit, joissa mainostetaan Swan Saunaa, Noble Saunaa ja Imperial Saunaa, herättävät huvittuneisuuden lisäksi myös kiinnostusta ja kaipuuta. Jotta säilyttäisin käsitykseni saunasta puhtaana ja rentouttavana paikkana, taidan kuitenkin jatkossakin tyytyä vain ihailemaan vilkkuvia kylttejä turvallisen välimatkan päästä.

Päivät rytmittäytyvät teekuppien mukaan: on ainakin aamutee, lounastee, iltapäivätee, after work -tee ja iltatee.

Happy Valleyn laukkakisat ovat täällä taas katsomoremontin pidentämän kesätauon jälkeen. Niinpä keskiviikkolaukat alkoivat sopivasti taas, kun ihmismassa ei enää hikoiluta vaan lämmittää mukavasti.

Eilen joku oli jättänyt jäälastin keskelle risteystä. Lämpötila on alle 25 astetta, kuka ihme tarvitsee jäätä, hän varmaan ajatteli ja poikkesi lähimmälle kiskalle, jonka kylmäkaapeista yksi on korvattu suklaamaidot ja kahvitölkit haaleana pitävällä lämpökaapilla.

Puolet ystävistä ovat flunssassa, minkä seurauksena Facebookissa vaihdellaan kiinalaisen lääketieteen mukaisia flunssantappovinkkejä. Kokista, inkivääriä ja sitruunaa, anyone?

Ensin kuitenkin iltapäivätee. Nautitaan villapaitaan kietoutuneena ja sukat jalassa.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

junk boat


Ennen Hongkongia en ollut koskaan kuullut ilmiöstä nimeltä junk boat. Kun ensimmäinen kutsu joskus huhtikuun alussa kolahti Facebookiin, mietin hetken, että mikä tämä jätevenehomma oikein on (junk = jäte, romu).

Tällä kertaa ensimmäinen mielikuva ei onneksi osunut ihan nappiin.

Nyt marraskuun puolessa välissä, vietettyäni kaksi junkkipäivää, vastaanotettuani noin kymmenen kutsua ja kuunneltuani tusinoittain tarinoita, tiedän paremmin.

Lyhyesti sanottuna junk boatissa on kyse siitä, että yleensä kaveriporukalla vuokrataan päiväksi vene, jolla ajetaan kaukaiselle rannalle, ankkuroidaan sinne päiväksi ja noin kuuden tunnin päästä ajataan takaisin satamaan.

Laivan ollessa ankkurissa sitten nautitaan kesästä ja luonnosta, uidaan, juodaan ja syödään. Harrastetaan ehkä vesiurheilua, pelataan korttia, otetaan aurinkoa, tanssitaan. Toisin sanoen vietetään aikaa merellä kavereiden kanssa. Yksinkertaista, ei paljon sääntöjä.

Junk boat -sesonki kestää toukokuusta lokakuuhun, mutta muulloinkin kyllä pääsee veneelle. Kauden ulkopuolella hinnat ovat edullisimmat (halvimmillaan olen maksanut päivästä junk boatilla 200 HKD) ja kelit epävarmemmat. Jos on huono tuuri, saattaa käydä vaikka niin, että venepäivä on syksyn siihen mennessä kylmin (19-21 astetta) ja bonuksena vielä sataa ja tuulee. Eilen tosin opimme, että ei sen säänkään ole niin väliä, jos kasassa on hyvä porukka ja valittajiin ei kiinnitä liikaa huomiota. Huhtikuun alussa sää sen sijaan oli mahtava: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpöä oli just tarpeeksi ja vesi oli virkistävän viileää.

Niin ja junk boat tarkoittaa džonkkia, kiinalaista purjealusta, jollaisia junk boat -veneet eivät siis suinkaan ole.

perjantai 7. marraskuuta 2014

rikkaat (rakkaat) mannerkiinalaiset

Hongkongissa ollaan montaa mieltä mannerkiinalaisista, mainlandereista. Etenkin niistä rikkaista turisteista, jotka tulevat Hongkongiin päiväksi täyttämään matkalaukkunsa maitojauheella, koruilla, kelloilla ja kosmetiikalla.

Eikä ihme, että puhetta riittää, sillä vuonna 2013 Hongkongissa vieraili noin 40 miljoonaa mannerkiinalaista turistia. Kiinalaisten määrä kaikista Hongkongissa käyneistä matkailijoista oli 75 prosenttia. Vuodesta 2012 kasvua kiiinalaisturistien määrässä oli melkein 17 %. (Vertailua helpottaa tieto, että koko Suomessa kävi vuonna 2012 noin 7,6 miljoonaa ulkomaista matkailijaa.)

Eivätkä hongkongilaiset ole asenteensa kanssa yksin. Kiinalaisilla turisteilla on ainakin paikoittain niin huono maine, että jopa presidentti Xi Jinping on puuttunut asiaan ja kannustanut maansa kansalaisia käyttäytymään paremmin matkustaessaan ulkomailla (joihin Hongkongia ei toki etenkään Pekingistä katsoen lueta). Näin presidentti ohjeisti: Älä heitä vesipulloja kaikkialle. Älä vahingoita koralleja. Syö vähemmän pikanuudeleita ja enemmän paikallista ruokaa.

Oli mannerkiinalaisista turisteista mitä mieltä tahansa, ilman heitä Hongkong ei olisi samanlainen.


Matkalaukkujen määrä Hongkongin kaduilla olisi radikaalisti pienempi. Ei olisi laukkuvarikkoja kauppojen ulkopuolella tai metroasemien kuulutuksia, joissa muistutetaan suurten kantamusten kanssa kulkevia käyttämään hissiä rullaportaiden sijaan. Ihmismassoissa ei voisi kätevästi kulkea matkalaukkuja rullaavien perässä ja toisaalta taas ei tarvitsisi kompastella äkkipysähteleviin laukkuihin.

They see me rollin', they hatin'.


Ei olisi kellokauppoja ihan joka puolella. Joka korttelissa, joka kadulla. Vieri vieressä ja päällekkäin.


Maitojauhetölkkejä ei olisi kasattu jokaiseen myymälään. Oli kyseessä sitten ruokakauppa, kosmetiikkamyymälä, apteekki tai matkamuistokoju, on sieltä mahdollista ostaa maitojauhetta isoissa tölkeissä. Vuonna 2013 maitojauheen vientiä Hongkongista Kiinaan rajoitettiin, sillä suuren kiinalaiskysynnän vuoksi hongkongilaisäitien oli vaikea löytää tiettyjen merkkien maitojauhetta vauvoilleen. Vientirajaksi henkilöä kohden asetettiin kaksi suurta tölkkiä eli 1,8 kg jauhetta. Lainrikkojia voi odottaa enintään kahden vuoden linnareissu ja 500 000 HKD:n (eli noin 50 000 euron) sakko. Maitojauhe on vakava asia.


Hongkong olisi värittömämpi. Työssäkäyvät hongkongilaiset luottavat vaatevalinnoissaan mustaan, etenkin bisnesalueilla univormu on hyvin tummanpuhuva. Mannerkiinalaisista matkailijoista rohkeimmat sen sijaan pukeutuvat kukkakuvioiseen paitaan ja pilkullisiin housuihin, heittävät kaulaan raidallisen huivin ja kihartavat tukkansa suureksi.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

leijonakivi


Tässä kuvassa olen Lion Rockilla hikisenä ja onnellisena. Edellisenä iltana olin juhlinut halloweenia merirosvona ja koko viikon nukkunut liian vähän. Mutta ei haitannut.

Lion Rock on kivimuodostelma 495 metriä korkean mäen huipulla. Sinne päästääkseen pitää ensin kävellä Wong Tai Sinin metroasemalta tuskajyrkkää mäkeä (jos ei siis huijaa ja ota taksia) ja sen jälkeen kiivetä satoja rappusia, joiden askeleet ovat monesti vähintään polven korkuisia.

Huipulla hikoilutti ja hymyilytti, kun koko Kowloon avautui silmien edessä. Vähän harmaana, mutta kuitenkin. Kirkkaammalla kelillä olisi nähnyt merelle ja Hongkongin saaren puolellekin, mutta kelpasi näinkin.

Pari viikkoa sitten opiskelijaprotestoijat ripustivat Lion Rockin alapuolelle kallionseinämään suuren plakaatin: "Vaadin todellista yhtäläistä äänioikeutta". Valtava keltainen kangas näkyi pitkälle Kowlooniin. Seuraavana päivänä poliisi kiipeili poistamaan bannerin.

Lauantaikiipeily muuten vain oli varmasti kivempaa.

Lisätietoa reitistä täältä.