"Moi, mistä te tyypit olette?"
"Ranskasta"
"Oui, kävin kerran Pariisissa, ja ihmiset olivat tosi töykeitä."
"Englannista/Australiasta/Yhdysvalloista"
"Mistä päin? Asuin itse/perheeni/sukulaiseni..."
"Intiasta"
"Asutko Tsim Sha Tsuissa?"
"Saksasta"
"Olisihan se pitänyt arvata, saksalaisia on kaikkialla"
"Italiasta"
"Bella donna, tutti mare, quattro stagioni"
"Suomesta"
"En ole koskaan käynyt siellä"
Tämä on siis se kommentti, jonka ihmiset monesti sanovat kuullessaan minun tulevan Suomesta. Joskus mainitaan joku suomalainen tuttu, jonka nimeä ja kuvaa aletaan heti kaivaa Facebookista, jos vaikka satuttaisiin tuntemaan. (Onhan Suomi pieni maa, mutta ei nyt sentään ihan niin pieni.)
Toisin sanoen voisin siis syöttää vaikka minkälaista palturia kotimaastani, ja armaat kuuntelijat uskoisivat ainakin puolet.
Näin sitä maakuvaa luodaan.
Eräs jo Hongkongista lähtenyt intialainen totesi blondin suomalaisystäväni (pitkät vaaleat hiukset, korkeat poskipäät ym. – kaiken kaikkiaan erittäin suomalaisen/pohjoismaalaisen näköinen) tavatessaan, että "sä et näytä yhtään suomalaiselta". Ihmetellen kysyimme, että miten niin, sillä häntä suomalaisemman näköistä saa etsiä. "No koska sä et näytä siltä kuin Laura."
Jos uutta tuttavuutta kiinnostaa Suomi enemmän, sanon yleensä jotain säästä. Kesällä olen kertonut valoisista öistä, tammikuussa saapuessani mainitsin lämpötilan lähtiessä olleen -20. Välillä vitsailen vodkasta ja ihmisten vähyydestä.
Aika kliseistä.
Mitä te kerrotte?
Nämä kuvat ovat Cheung Chaun saarelta, jossa vietimme yhden lauantaipäivän. Vuokrasimme pyörät, mikä oli ihan mahtavaa, sillä pyöräilyä olikin jo ikävä. Niillä poljimme vanhoille merirosvoluolille, upealla paikalla sijaitsevalle hautausmaalle, temppeleille ja pitkille hiekkarannoille.
