mangoja, kissa ja pari muuta asiaa

Mmmm. Mangoja saa taas kaikkialta. Ne ovat kuin aurinkoita Hongkongin viime aikoina vallanneen harmauden keskellä. Kuorintataidoissani on ehkä vielä vähän hiottavaa, mutta menee se näinkin sotatessa ja hedelmälihaa siemenen ympäriltä imeskellessä.

Tässä on Hongkongin kuuluisin kissa ja hänen harmaa siskonsa/tyttöystävänsä. Herran nimi on Brother Cream ja koti sekatavarakioski Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa. Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi Times Square -ostoskeskuksen aukiolle pystytettiin suuri karvainen näköispatsas kissasta. Havaintojeni mukaan sen edessä kuului ottaa selfieitä, joten niin tein minäkin. Seuraavana päivänä kävimme moikkaamassa ihan naapurissa majailevaa patsaan esikuvaa, joka tuli kuuluisaksi oltuaan jokunen vuosi kadoksissa melkein kuukauden. Sittemmin kissalta/kissasta on ilmestynyt muun muassa kirja ja lukuisia lahjatavaratuotteita, ja hän on tähdittänyt esimerkiksi Nikonin mainoskampanjaa. Brother Cream on myös Facebookissa ja Instagramissa: @creambrother_thecat.

Viime sunnuntaina kiipesin Hongkongin toiseksi korkeimmalle huipulle, 934-metriselle Lantau Peakille. Matkalla oli paljon portaita ja perillä sumuista, mutta totally worth it. Tänään toivottavasti uudestaan, jos työt antavat periksi.

Yksi helmikuun parhaita uutisia oli se, että indonesialaista kotiapulaistaan pahasti pahoinpidellyt ja orjuuttanut hongkongilaisnainen todettiin syylliseksi ja tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen. Hongkongissa on yli 200 000 ulkomaista kotiapulaista, joista valtaosa on kotoisin Filippiineiltä tai Indonesiasta. Lain mukaisesti kotiapulaisten tulee asua työnantajansa kotona, joka järjestöjen mukaan johtaa välillä hirvittäviin ylilöynteihin työntajan puolelta. Erwiana eli kuukausia orjuutta vastaavissa oloissa pääsemättä poistumaan kotoa, koki jatkuvaa pahoinpitelyä ja rääkkäystä ja näki nälkää. Suurin osa vastaavista tapauksista ei ikinä tule julki, Erwiana oli erittäin rohkea kertoessaan kohtelustaan julkisesti.

Loppukevennyksenä vielä Hongkongin metron uudet ohjeet. Do-do-do = pysähdy, ding-dong = päästä poistuvat matkustajat ulos. Nyt on helppoa!

rikkaat (rakkaat) mannerkiinalaiset

Hongkongissa ollaan montaa mieltä mannerkiinalaisista, mainlandereista. Etenkin niistä rikkaista turisteista, jotka tulevat Hongkongiin päiväksi täyttämään matkalaukkunsa maitojauheella, koruilla, kelloilla ja kosmetiikalla.

Eikä ihme, että puhetta riittää, sillä vuonna 2013 Hongkongissa vieraili noin 40 miljoonaa mannerkiinalaista turistia. Kiinalaisten määrä kaikista Hongkongissa käyneistä matkailijoista oli 75 prosenttia. Vuodesta 2012 kasvua kiiinalaisturistien määrässä oli melkein 17 %. (Vertailua helpottaa tieto, että koko Suomessa kävi vuonna 2012 noin 7,6 miljoonaa ulkomaista matkailijaa.)

Eivätkä hongkongilaiset ole asenteensa kanssa yksin. Kiinalaisilla turisteilla on ainakin paikoittain niin huono maine, että jopa presidentti Xi Jinping on puuttunut asiaan ja kannustanut maansa kansalaisia käyttäytymään paremmin matkustaessaan ulkomailla (joihin Hongkongia ei toki etenkään Pekingistä katsoen lueta). Näin presidentti ohjeisti: Älä heitä vesipulloja kaikkialle. Älä vahingoita koralleja. Syö vähemmän pikanuudeleita ja enemmän paikallista ruokaa.

Oli mannerkiinalaisista turisteista mitä mieltä tahansa, ilman heitä Hongkong ei olisi samanlainen.

Matkalaukkujen määrä Hongkongin kaduilla olisi radikaalisti pienempi. Ei olisi laukkuvarikkoja kauppojen ulkopuolella tai metroasemien kuulutuksia, joissa muistutetaan suurten kantamusten kanssa kulkevia käyttämään hissiä rullaportaiden sijaan. Ihmismassoissa ei voisi kätevästi kulkea matkalaukkuja rullaavien perässä ja toisaalta taas ei tarvitsisi kompastella äkkipysähteleviin laukkuihin.

They see me rollin', they hatin'.

Ei olisi kellokauppoja ihan joka puolella. Joka korttelissa, joka kadulla. Vieri vieressä ja päällekkäin.

Maitojauhetölkkejä ei olisi kasattu jokaiseen myymälään. Oli kyseessä sitten ruokakauppa, kosmetiikkamyymälä, apteekki tai matkamuistokoju, on sieltä mahdollista ostaa maitojauhetta isoissa tölkeissä. Vuonna 2013 maitojauheen vientiä Hongkongista Kiinaan rajoitettiin, sillä suuren kiinalaiskysynnän vuoksi hongkongilaisäitien oli vaikea löytää tiettyjen merkkien maitojauhetta vauvoilleen. Vientirajaksi henkilöä kohden asetettiin kaksi suurta tölkkiä eli 1,8 kg jauhetta. Lainrikkojia voi odottaa enintään kahden vuoden linnareissu ja 500 000 HKD:n (eli noin 50 000 euron) sakko. Maitojauhe on vakava asia.

Hongkong olisi värittömämpi. Työssäkäyvät hongkongilaiset luottavat vaatevalinnoissaan mustaan, etenkin bisnesalueilla univormu on hyvin tummanpuhuva. Mannerkiinalaisista matkailijoista rohkeimmat sen sijaan pukeutuvat kukkakuvioiseen paitaan ja pilkullisiin housuihin, heittävät kaulaan raidallisen huivin ja kihartavat tukkansa suureksi.

pahvisia unelmia

Pahvisia unelmia.

Näin oli otsikoitu South China Morning Postin, paikallisen englanninkielisen sanomalehden, lauantaina julkaistu artikkeli ikääntyneistä hongkongilaisista, yleensä naisista, jotka vuokransa, ruokansa ja liikennelippunsa maksaakseen joutuvat keräämään jätteitä, kuten pahvia, paperia ja muovia, ja myymään niitä eteenpäin kierrättäjille.

Hongkong on päällisin puolin rikkaalta näyttävä kaupunki, jonka tuloerot ovat maailman suurimpien joukossa ja vuokrataso yksi korkeimmista.

Hongkong on sellainen kaupunki, jossa 79-vuotias Dai Mun aloittaa "työpäivänsä" aamuviideltä hakemalla kasan pahveja asuntonsa lähellä sijaitsevasta kioskista. Seuraavaksi kumarassa kävelevä nainen noukkii pahvilaatikot McDonaldsista ennen kuin ottaa bussin Hung Homiin. Siellä hän kerää sanomalehtiä kulkuvälineestä toiseen vaihtavilta työmatkalaisilta. Kiitos, rouva ja leveä hymy.

Kerätyt pahvit, lehdet ja satunnaiset pullot ja tölkit kulkevat metallisissa kärryissä. (Niissä sellaisissa, joita meinaa päivittäin saada jaloilleen Hongkongin kaduilla ja joiden perässä toisaalta on hyvä kulkea ihmismassoissa.) Muutaman kerran viikossa Dai Mun sitten myy keräämänsä jätteet kierrätykseen. Kilosta pahvia, paperia tai alumiinia saa 70 senttiä, mikä eurosenteissä vastaa noin 7 senttiä.

Päivän lopuksi käteen jää 40–60 dollaria (noin 4–6 euroa).

Kuulostaa rankalta, mutta Dai Mun sanoo olevansa onnellinen.

"Totta kai olen onnellinen - kaikki kohtelevat minua todella hyvin. He tuovat minulle vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä kotoa, joskus ihmiset tuovat minulle myös keksejä ja hedelmiä."

Nainen voisi saada kaupungilta enemmän tukea, mutta kieltäytyy sitä hakemasta. "En halua pyytää mitään hallitukselta, haluan elättää itseni niin kauan kuin pystyn."

Toisaalta, kun toimittaja kysyy naisen mielipidettä ehdotettuun 3 000 dollarin (noin 300 euroa) minimieläkkeeseen, ei Dai Mun enää vastustelekaan. Ilmeisesti kyse on ylpeydestä. Jos etu kuuluisi kaikille, ei sen saaminen tuntuisi niin nololta.

Hongkongissa on niin sanottu kattava sosiaaliturvaohjelma, johon Dai Munkin voisi hakea. Kuitenkin hän mieluummin on yksi yli 100 000 hongkongilaisesta vanhuksesta, jotka täyttäisivät ohjelman vaatimukset, mutta eivät tukea ano. Hongkongin yliopiston tutkijoiden mukaan lukua selittävät monimutkainen hakuprosessi sekä sosiaalinen sigma. Yritteliäässä Hongkongissa ei ole totuttu turvautumaan valtion tukeen, eikä sitä monesti ole ollut saatavillakaan.

79-vuotiaanakin Dai Mun ja monet muut keräävät mieluummin jätteitä kuin kävelevät sosiaalitoimiston luukulle.

Näitä naisia näkee kaikkialla.

Kerran katselin, kun vanha nainen kasteli avatut pahvilaatikot ennen niiden taittelua tiiviisiin paketteihin ja sai täten kai muutaman gramman lisää painoa pahvikuormaan. Muutama päivä sitten pahvinkerääjän pakkaukset olivat levinneet ruokakaupan rappusiin. Ensin ärsytti vähän, kun ohi ei meinannut mahtua kulkemaan. Sitten huomasin kerääjän olevan pieni, vanha ja selkä kumarassa kulkeva nainen. Nolotti.

Jos Dai Mun saavuttaa naisten keskimääräisen oletetun eliniän, on hänellä edessään vielä seitsemän vuotta pahvinkärräystä ja lehtienkeräystä. Jos Hongkongiin saadaan minimieläke, aikoo hän kerätä enää kotiansa lähimmän kioskin pahvit.

Ehkä Hongkongiin saadaan myös demokratia, halvemmat vuokrat ja päiväkodit, joissa leikitään.

Tällä hetkellä Dai Munin ja muiden pienituloisten tulevaisuus näyttää kuitenkin vähän huololta. Pari päivää sitten Hongkongin hallintojohtaja CY Leung nimittäin vastusti yhtäläistä äänioikeutta ja demokratiaa vetoamalla siihen, että näiden toteutuessa köyhät ihmiset dominoisivat vaaleja. Ja se olisi hänen mukaansa huono juttu se.

Ylpeä ja kumara. Sekin voisi olla artikkelin nimi.

Lue englanninkielinen juttu ja katso video SCMP:n nettisivuilta.

vielä muutama sana hongkongin protesteista

Viime päivien tapahtumista Hongkongissa on voinut lukea niin suomalaisesta kuin kansainvälisestäkin mediasta. Tarjolla on ollut liveseurantaa, videoita, kommentteja - protestien tapahtumat ovat olleet niin avoimia kuin ne ikinä kai voivat olla.

Jos siis olet jo kyllästynyt Occupy Centraliin, sateenvarjovallankumoukseen, opiskelijaprotesteihin ja tukittuihin teihin, niin nähdään parin päivän päästä kirjavinkin merkeissä.

Muille muutamia huomioita. (Pro-demokratia-tunnelmiin pääsemisessä auttaa, jos laittaa taustalle soimaan vaikka tämän.)

Kävin katsomassa mielenosoituksia ensimmäisen kerran maanantaina. Edellisenä iltanana poliisi oli yrittänyt hajoittaa protestit käyttämällä voimaa ja kyynelkaasua. Rauhallisessa Hongkongissa voimakeinojen käyttö oli poikkeuksellista, herätti paljon keskustelua ja käänsi myös kansainvälisen median huomion kaupunkiin. Maanantai-iltana hallintorakennuksen lähettyvillä Admiraltyssa oli tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia, ihmisiä. Monilla oli mukana hengityssuojaimia ja suojalaseja, uusia kyynelkaasuiskuja pelättiin kai tosissaan. Siitä huolimatta tunnelma oli aika leppoisa. Siellä täällä oli veden ja ruuanjakelupisteitä, tien keskellä olevia korokkeita ylittäessä kummallakin puolella oli ihmisiä ottamassa kädestä kiinni ja auttamassa yli. Osa jakoi keltaisia nauhoja, pro-demokratia-liikkeen tunnuksia.

Yksi Hongkongin protestien hienoimmista puolista onkin ollut ihmisten avuliaisuus ja vastuuntunto kaupungista.

Kun mielenosoituksia vastustanut mies heitteli protestoijia mädillä kananmunilla, vastasivat opiskelijat siivoamalla haisevat pommit äkkiä pois. Muovipullot ja muut jätteet kierrätetään muutenkin kuuliaisesti.

Rähinöimisen sijaan mielenosoittajien on nähty käyttävän aikansa protestipaikalla muun muassa läksyjen tekemiseen.

Tarvikkeet, kuten ruokaa ja juomaa, on kuljetettu mielenosoituspaikoille pitkillä ihmisketjuilla.

Kun hallinto esitti mielenosoittajille huolensa hätäajoneuvojen kiertoreiteistä, lupasivat mielenosoittajat tehdä ambulansseille ja paloautoille tilaa. Mongkokin mielenosoituspaikalla todistin, miten mielenosoittajat purkivat barrikadit muutamassa sekunnissa, kun näkivät lähestyvän ambulanssin.

Mielenosoittajia on kiitelty myös kohteliaisuudesta. Pääteitä katkaiseviin barrikadeihin on kiinnitetty kylttejä, joissa pahoitellaan mahdollisesta häiriöstä. Yhden mielenosoitusalueen läheisyydessä sijaitsee muistomerkki, jonka ympäröivälle nurmikolle on kiellettyä mennä. Vaikka mielenosoittajat pakkautuivat muistomerkin ympärille, jätettiin kielletty nurmikko kuitenkin rauhaan.

Sanottuani kaiken tämän on kuitenkin pakko myöntää, että tottahan mielenosoituksista on ollut kaupungille haittaa. (Ja tämähän tietenkin on tarkoituskin.) Merkittävien teiden tukkiminen Admiraltyssa, Causeway Bayssa ja Mongkokissa vaikeutti kulkemista huomattavasti. Monet työpaikat kehottivat työntekijöitään jäämään kotiin, osa kouluista oli suljettuina koko viikon. Taloudelliset menetykset olivat suuria, kun mannerkiinalaisten turistien määrä romahti yhtenä vuoden vilkkaimmista turistikausista. Pörssikurssit laskivat, jotkut yrittäjät ovat joutuneet pitämään ovensa säpissä päiväkausia.

Eilen mielenosoittajat ja heitä vastustavat, niin sanotut anti-occupy-ihmiset, ottivat yhteen Mongkokissa. Poliisi ei onnistunut lopettamaan tappeluita, jotka jatkuivat välillä yltyen lähes koko yön. Kävin paikan päällä, tunnelma oli hieman kireä, joskin suurin osa ihmisistä oli sivustakatsojia. Paikalla oli poliiseja, palokuntaa ja ambulansseja.

Samalla mielenosoittajien rivit ovat harventuneet. Eikä ihme, sillä huonosti nukutut yöt, ukkoskuurot ja jatkuva odottaminen murtavat vahevemmankin. Opiskelijat (karkeasti mielenosoittajat jakautuvat kahteen ryhmittymään: opiskelijoihin ja Occupy Centraliin, lisäksi esimerkiksi poliisin sunnuntaiset toimet saivat liikkeelle monia, jotka eivät identifioi itseään kumpaankaan ryhmittymään) asettivat jo yhden aikarajan: hallintojohtaja C.Y. Leungin olisi irtisanouduttavat torstai-iltaan mennessä tai mielenosoittajat rynnivät hallintorakennuksiin. Leung kieltäytyi irtisanoutumasta, tuli perjantai, mikään ei muuttunut.

Ehkä tänään muuttuu, ehkä huomenna, ehkä ei koskaan.

(Lisäys: Se haluttu muutos on siis demokratia. Hongkongin siirtyessä Britannialta Kiinalle vuonna 1997, lupasi uusi emämaa, että vuonna 2017 hongkongilaiset saisivat valita hallintojohtajansa vapaissa ja yhtäläisissä vaaleissa. Vähän aikaa sitten Kiina kuitenkin ilmoitti, että ehdokkaiden tulee olla Kiinan hyväksymiä, mikä ei mielenosoittajien - tai kai oikein kenenkään muunkaan - mielestä vastaa melkein 20 vuotta sitten annettua lupausta.)

(Ensimmäiset kuvat Admiraltysta maanantaina, toiset Causeway Baysta ja Tsim Sha Tsuista keskiviikolta ja kolmannet Mongkokista tiistailta.)

hongkong tänä viikonloppuna

Viikonlopun aikana olen muun muassa kahlannut Cheung Chaun rantaviivaa, juhlinut salaisissa metsäbileissä, jonne vievä polku oli valaistu risteilydiskoista tutuilla valotikuilla, nukkunut pitkään ja kiivennyt parin mäen huipulle.

Samaan aikaan toisaalla on ollut erilaista. Tai ei edes niin toisaalla, vaan samassa kaupungissa.

Opiskelijoiden mielenosoitus demokratian puolesta, kyynelkaasua, suojanaamareita, pidätyksiä ja vihaa hallintojohtajaa kohtaan. Viime yönä järjestäjät ilmoittivat yllättäen Occupy Central -mielenosoituksen alkaneen. Sen jälkeen on marssittu, ruiskutettu taas kyynelkaasua ja vaadittu demokratiaa. Bisneskeskusta Centralin ja Admiraltyn alueella on paikallisen sanomalehden mukaan muuttunut taistelukentäksi.

kuvat: South China Morning Post

Koska oli aiemmin niin kiire nauttia luonnosta ja ystävistä, yritän itsekin parhaillani vasta päästä jyvälle tapahtumista. South China Morning Post raportoi ajankohtaisesti ja englanniksi, Suomessa uutisoivat ainakin Hesari ja Yle.