puistoperinne

Olen viime viikkoina aloittanut muutamia uusia tapoja.

Ensin päätin aloittaa aamuni jatkossa sitruunavedellä, koska sen pitäisi piristää mieltä ja ihoa ja tuoda aurinkoa ja tehdä minusta pirteämmän ihmisen. Sitten ryhdyin aamulenkkeilijäksi. Kasilta ylös, puolen tunnin lenkki, ja hienosti olisin yhdeksältä koneen ääressä. Seuraavaksi oli vuorossa aamujooga kotona. Valitsin 35 minuutin keskitason joogavideon ja kahdenkymmenen minuutin jälkeen oli pakko tarkastaa, että eikö tämä kohta jo lopu.

Olen viime viikkoina myös lopettanut uusia tapoja, esimerkiksi kolme yllä mainitsemaani.

Sitten keksin uuden jutun ja sille sanahirviönimen: lounastaukoulkoilu.

Lounastaukoulkoilu tarkoittaa sitä, että menen puistoon, hengitän niin raikasta ilmaa kuin Hongkongin keskustassa nyt on mahdollista, kuuntelen podcasteja ja kävelen ympäriinsä. Välillä istun penkille syömään lounasta, näpyttelemään puhelinta tai lukemaan kirjaa.

Nautin auringosta tai ainakin päivänvalosta, sillä ilta laskee Hongkongissakin tähän aikaan vuodesta aikaisin.

Yleensä menen Kowloon Parkiin, jossa kävellessäni ihan niin nopeasti tai hitaasti kuin haluan (ihmismassat ovat keskipäivän aikaan puistoissa aika maltilliset) moikkailen samalla flamingoja ja iloitsen palmuista ja vanhoista jättipuista, joiden juuret risteilevät maan pinnalla.

Puistosta löytyy myös lintuhäkki, jonka värikkäät papukaijat ovat erittäin äänekkäitä. Power walk -kävelyreitin vieressä on pensaista tehty labyrantti ja puskien takaa paljastuu paljon suihkulähteitä. Tai patsaspuisto. Ympäri aluetta on ripoteltu erilaisia liikuntavälineitä, joita innostun välillä testailemaan. Silloin tällöin kävelen pätkän takaperin, kiinalaisten lääketieteen mukaan se tekee kuulemma hyvää aivoille ja tasapainolle. En tiedä siitä, mutta ainakin tuntuu hyvältä välillä vähän hassutella.

Maanantaina lounasaikaan tavataan taas, Kowloon Park.