sunnuntai 22. helmikuuta 2015

kirjavinkki: crazy rich asians


Tuttuni kuvaili Hongkongia kerran sanomalla, että täällä on maailman kalleinta ja maailman halvinta. Maailman halvin ei ehkä monenkaan asian suhteen pidä paikkaansa, mutta lausahdus kertoo jotain Hongkongin eri puolista. On älytöntä luksusta ja huoletonta kuluttamista, eliitille rajattuja klubeja ja maailman kalleimpia hotellisviittejä. Sitten on se toinen, vaatimattomampi puoli nuudeliannoksineen ja ahtaine asuntoineen.

Kevin Kwanin vuonna 2013 ilmestynyt kirja Crazy Rich Asians kertoo ensimmäisestä puolesta.

Crazy Rich Asians alkaa vuoteen 1986 sijoittuvalla prologilla, jossa vanhan rahan singaporelais-/kiinalaisperhe, Youngit, kohtaa rasismia lontoolaisessa ökyhotellissa, ja tästä kimmastuneena ostaa siltä istumalta koko hotellin.

Tämä on vasta alkua.

2010-luvulla Nicholas Young asuu tyttöystävänsä Rachel Chun (ABC eli American-born Chinese) kanssa New Yorkissa, jossa molemmat työskentelevät yliopistoprofessoreina ja elävät tavallista keskiluokkaista elämää. Singaporessa Nicholaksen paras ystävä, ökyrikas perijä Colin Khoo on virallistamassa liittonsa mallin ja hotelliperijätär Araminta Leen kanssa, ja Nicholas päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen kutsumalla Rachelin mukaansa ja esittelemällä hänet perheelleen.

"We're just different. We're much more formal with each other, and we don't really discuss our emotional lives at all."

Seuraa valtavia kartanoita, ainutlaatuisten designer-luomusten ostamista suoraan näytöslavoilta, yksityiskoneita, jännitteitä vanhan ja uuden rahan välillä, selkäänpuukotusta, skandaaleja ja yllätyksiä.

Toisin sanoen viihdettä, sitä Crazy Rich Asians tarjoaa. Kirja on satiiri, mutta perustuu kuitenkin sille tosiasialle, että Aasiassa, Singaporessa, Hongkongissa ja Kiinan suurimmissa kaupungeissa, elää ihan oikeasti ökyrikkaita perheitä, jotka lounastavat ekslusiivisilla yksityisklubeilla ja matkaavat loma-asunnoilleen yksityiskoneilla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähinnä Singaporeen, mutta myös Yhdysvaltoihin, Hongkongiin, Manner-Kiinaan ja Malesiaan.

Lopussa tarina jää hieman ikään kuin kesken, mutta jatkoa on onneksi luvassa, sillä kesäkuussa Kwanilta ilmestyy uusi kirja, China Rich Girlfriend. Toisen kirjan tapahtumat sijoittuvat vahvemmin Manner-Kiinaan, käsittääkseni Shanghaihin. Ensimmäisestä kirjasta on tekeillä myös elokuva.

Suosittelen Crazy Rich Asiansia lomalukemiseksi tai kevyeksi (noh, 500-sivuiseksi) viihdepalaksi. Suomennosta ei vielä ole tehty, mutta ainakin Helmetistä teos löytyy niin kansissa kuin e-kirjanakin.

2 kommenttia:

  1. Suuret kiitokset kirjavinkistä! Kuulostaa älyttömän mielenkiintoiselta teokselta, tää täytyykin kalastaa käsiin jostain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kiinnostuit :) Suosittelen vaikkapa lomalukemiseksi, jos lisää reissuja on lähiaikoina luvassa.

      Poista