Kun laittaa vaikka Googlen kuvahakuun hakusanaksi Hongkong, lävähtää heti ensimmäiselle tulossivulle useampiakin kuvia Hongkongin saaren siluetista. Kuvauspaikkana on yleensä toiminut Kowloonin kärki Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa.
Ja onhan se totta, että meri, pilvenpiirtäjät ja taustan vuoret ovat aika hongkongilainen maisema. Jotain kiehtovaakin näyssä on, sillä syystä tai toisesta olen itsekin päätynyt katselemaan maisemaa kerran jos toisenkin. Yleensä kamera on ollut kotona tai laukussa, mutta monesti olen jostain syystä kokenut tarpeelliseksi myös kuvata näkymää.
Ihan ensimmäisinä iltoinani katselin keskustaan muiden turistien kanssa, kun käynnissä oli jokailtainen kello kahdeksan valoesitys Symphony of Lights musiikkeineen. Esitys ei ollut kummoinen, mutta valoja oli paljon. Mietimme, miten kalliita suurimmat mainokset ovat, ne kun paitsi heijastuvat silmäkalvoille myös tallentuvat turistien muistikorteille.
Olen katsonut näkymää myös tammikuun lopulla ilman ollessa lämmin (ja ihmismassojen lämmittäessä sitä entisestään). Oli palmuja ja kiinalaisia turisteja ja loma. Keskellä näkyvässä Bank of Chinan rakennuksessa on joidenkin kiinalaisten arkkitehtien mukaan huono feng shui, mutta edes se ei haitannut, kun oli uusi ihana kaupunki, lämmin ilta ja mukavaa seuraa.
Matka Kowloonista lahden puolelle on lyhimmillään noin kilometri, mutta toiselle puolelle näkee kuitenkin vain harvoin kunnolla. Saasteet, kosteus ja harmaus pehmentävät pilvenpiirtäjien muotoja ja peittävät vähintään taustan Victoria Peakin ja muut huiput usvaan.
Kiinalaisen uudenvuoden aikoihin maisema värittyi, kun parhaat paikat ihailla ilotulitusta olivat missäpä muuallakaan kuin TST:n rannassa Avenue of Starsilla Bruce Leen ja kumppaneiden lomassa Hongkongin saarta kohti katsellen.
Saaren valot näkee hienosti myös Star Ferryltä, Kowloonin ja Hongkongin saaren välisen lahden yli kulkevalta lautalta.
TST:n lauttalaiturin odotusaulastakin on hyvä näkymä.
Cheung Chauhun vievän lautan kuraisen ikkunan läpi näkymä oli upea, kun aurinko laski ja oli vaaleanpunaista, ihan niin kuin ystävänpäivänä kuuluukin.
Helmikuisilla treffeillä oli kylmä, mutta näkymä saarelle, jaettu huivi, take away -ruoka ja katusoittajan rakkauslaulut lämmittivät.
Eihän se maisema näissä kuvissa nyt näytä kummoiselta. Mutta jotain siinä silti on, uskokaa pois. Se jokin voi olla mahdollisuus nähdä vastakkaisen talon seinää pidemmälle tai muistutus siitä että luonto nousee aina korkeammalle kuin pilvenpiirtäjät. Se voi olla myös paikkaan jo nyt liittyvät hyvät muistot tai ikävien muistojen puuttuminen.
En tiedä, mutta jatkan etsimistä (tai sitten vain ihailua), viimeksi tänään (TST:ssä syödyn intialaisen illallisen jälkeen) ja varmasti vielä monta kertaa tulevina kuukausina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti