lauantai 15. maaliskuuta 2014

miten tavata ihmisiä eli yrityksiä ja erehdyksiä


Hongkongissa on noin 7 miljoonaa ihmistä, koko Suomessa noin 5,4 miljoonaa. Ja koska tunnen aika todella monta mukavaa suomalaista, niin pakkohan täältäkin on löytyä vähintään yhtä paljon ystäviä, tuttavia ja rati riti ralla.

Okei, ehkä ei ihan pettämättömintä tilastologiikkaa, mutta antakaa anteeksi, sillä olen humanisti enkä vielä edes maisteri.

Ennen kuin saavuin Hongkongiin, en tuntenut täältä siis käytännössä yhtäkään ihmistä. Kyseessä on myös ensimmäinen kaupunki, johon olen muuttanut muuten kuin opiskelemaan, joten tutuista keinoista kuten suunnilleen samanikäisten ja -henkisten ihmisten tapaamisesta luennoilla, kampuksella ja juhlissa, ei ole ollut apua. Tämän seurauksena olenkin nähnyt seuran löytämiseksi enemmän vaivaa kuin ikinä aikaisemmin on tarvinnut.

Se on ollut aika mielenkiintoista. Välillä väsyttävää ja rankkaa joo, mutta antoisaa. Ja pakollista.

Mutta miten siis löytää miljoonien joukosta juuri "mun ihmisiäni"?


Ensimmäiset kymmenen päivää viestin hostellissa (ja lomalla). Kuten hostelleissa on tapana, tutustuin siellä moniin nuoriin, joista suurin osa oli kaupungissa kuitenkin vain muutaman päivän ja jatkoi sen jälkeen matkaa takaisin Kiinaan opettamaan, vuodeksi Australiaan, lomalle Filippiineille, maailmaa kiertämään. Muutama kuitenkin onneksi jäikin.

Hostellista muutin nykyisen kämppikseni luokse, josta totta kai on muodostunut jonkinlainen kaveri. Esimerkiksi sellainen, jonka kanssa jakaa pullo Tsingtaoa ja toivoa sen piristävän (ei toiminut) tai syödä lauantaiyönä porkkanakakkua, kun on palannut viimeisellä metrolla kotiin. Kämppikseni on kuitenkin suunnilleen aina töissä, joten kovin suurta osaa sosiaalisesta elämästäni en häneen varaansa voi laskea.

Vaikka varsinainen työyhteisöni täällä on pieni, niin tapaan työssäni yhteistyökumppaneita ja kaikenlaisia muita ihmisiä erilaisissa tapahtumisssa. Käyntikortteja Hongkongissa vaihdetaan ahkerasti, joten ainakin jonkinlaisia kontakteja niistäkin on jäänyt. Onneksi en ole vielä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi, että joutuisin soittelemaan käyntikorttien numeroihin, joiden omistajia en yleensä edes muista.

Sitten ovat suomalaiset. Paikallinen suomalaisyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia, mutta niitä en ole ainakaan vielä kokenut kovin kiehtovaksi. Kauppakamarin Young Professionals -ryhmän parissa tilaisuudessa olen kuitenkin käynyt ja tavannut niissä esimerkiksi suomalaisia vaihto-opiskelijoita, Suomessa asuvan korealaisen (joka parhaillaan tekee työharjoittelua Hongkongissa) ja muita täällä asuvia nuoria suomalaisia. Lisäksi olen tuttujen sekä erilaisten kontaktien ja sattumien kautta tutustunut muutamiin muihin suomalaisiin harjoittelijoihin Hongkongissa. En varsinaisesti tullut tuhansien kilometrien päähän viettämään aikaa suomalaisten kanssa, mutta jos on kivaa, niin olisihan se tyhmää väkisin leikkiä kansainvälisempää kuin onkaan.


Edellä mainittujen aika perinteisten ja luonnollisten tapojen lisäksi olen turvautunut myös vähemmän suoriin keinoihin.

On esimerkiksi Facebook ja Meetup ja WhatsApp ja niiden ryhmät.

Ennen kuin tulin Hongkongiin, liityin Facebook-ryhmään, joka oli tarkoitettu Hongkongissa asuville kansainvälisille harjoittelijoille ja nuorille ammattilaisille ja muille vastaaville. Ryhmä ei ollut lainkaan aktiivinen ja jäsenetkin taisivat olla lähinnä saksalaisia. Eikä saksalaisissa mitään vikaa, sillä yksi heistä perusti FB-ryhmää vastaavalle kohderyhmälle tarkoitetun Meetupin. Liityin ryhmään ja vaikka olen osallistunut vasta vain yhteen tapahtumaan, keskiviikon perinteisiin laukkakisoihin (ei raveihin, kuten suomalaisille ystävilleni horse race suomensin), on kiva tietää, että kaupungissa on ihmisiä, jotka ovat kanssani suunnilleen samassa tilanteessa.

Tunnen joitakin ihmisiä, jotka ovat tavanneet hyviä tyyppejä mentyään juttelemaan heille kadulla tai ravintolassa tai turistinähtävyyksissä tai vaikka bussipysäkillä. Ujolle pohjoismaalaiselle tuollainen toiminta tuntuu kuitenkin vähän liian hurjalta, joten tämä keino suljettakoon pois.

Sähköpostilla tai viesteillä minua ovat kuitenkin lähestyneet (ja minäkin olen lähestynyt muita, joskin vähemmissä määrin) myös aivan tuntemattomat ihmiset. Esimerkiksi yhteen todella mukavaan saksalaistyttöön tutustuin, kun hän oli nähnyt minut saman meetup-ryhmän jäsenenä, laittoi viestiä ja vietimme ensin yhden lauantain yhdessä.




Oli yhteydenottokeino mikä tahansa, olen oppinut, että ihmiset ovat keskimäärin aika kiinnostavaa porukkaa.

Joskus sitä kuitenkin päätyy aika erikoisiin tilanteisiin. Esimerkiksi viettämään lauantai-iltaa baarikatu Lan Kwai Fongille yhdeksän saksalaisen kanssa, jotka olivat kaikki kyllä todella mukavia, mutta vaihtoivat kielen helposti takaisin saksaan. Ich habe eine Banane -saksallani en aina ihan pysynyt mukana. Tai kahden hengen päivävaellukselle, jonka aikana sain kuulla seuralaiseni työn alla olevan kirjansa juonen, versioita eri maiden kansallislauluista ja lempilauseita hänen lukemistaan kirjoista.

Olen ollut Hongkongissa nyt noin seitsemän viikkoa ja edelleen päädyn ja etsiydyn tilanteisiin, joissa tapaan uusia ihmisiä. Silloin käydään aina sama keskustelu, joka lienee kaikille ulkomailla asuneille tuttu: mistä olet kotoisin, mitä teet Hongkongissa, kuinka kauan olet ollut täällä ja kuinka kauan aiot vielä olla, mitä pidät Hongkongista, missä olet töissä, missä asut, miksi juuri Hongkong.

Onkin ihanaa, että on myös jo niitä vanhoja tuttuja, joiden kanssa alkulämmittely on hoidettu jo viikkoja sitten. Niitä "mun ihmisiäni".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti