maanantai 3. maaliskuuta 2014

mä ja mun prinssi


Voi kuinka mä tykkäänkään mun metroasemasta. Kutsun sitä omaksi prinssikseni, koska aseman nimi on Prince Edward. (No en oikeasti kutsu, vasta keksin tän.)

Mutta tunteeni ovat ihan aitoja.

Prinssistä kulkee kaksi linjaa, punainen (Tsuen Wan) ja vihreä (Kwun Tong). Punaisella pääsee suoraan töihin Centraliin ja vihreän voi kahden pysäkin päässä vaihtaa linjaan, joka johtaa vaikkapa kymmenien tuhansien buddhien tai vesiputousten (tästä myöhemmin lisää, oli parasta!) luo. Pääsee niillä moneen muuhunkin paikkaan, joissa on varmasti kaikkea huippua, josta en vielä tiedä.


Prinssi on aika pieni asema. Vaikka junalaiturilta nousisi väärän pään rullaportaita, ei silti tarvitse kävellä kovin pitkään, että on omalla uloskäynnillä. 

Aamuruuhkassa prinssissä pääsee aina ensimmäiseen junaan, sillä siellä punaista linjaa pohjoisesta tulevat vaihtavat itään menevään vihreään linjaan. Vaihtajia on ainakin aamuisin paljon, minkä takia Centraliin menevään metroon mahtuu aina, vaikka väkeä olisi kuinka. Ovetkin menevät yleensä kiinni jo ensimmäisellä yrityksellä, eikä prinssissä joudu aamun työmatkalla kuuntelemaan toistamiseen oviensulkemisrimpsua tsing mat kau gaun tsae mun, ging buyao kaojing chemen, please stand back from the doors (sama kantoniksi, mandariiniksi ja englanniksi).


Prinssissä on helposti muistettava määrä uloskäyntejä, joista D on lähinnä kotiani. Ihan sen vieressä on Sushi Take-Out, jossa iso rasia edamamepapuja maksaa 10 dollaria (euro), kymmenen lohinigiriä 30 dollaria (3 euroa) ja 16 retikkamakia 10 dollaria (euro). Prinssistä löytyvät myös muut perusmetroaseman myymälät, kuten 7-Eleven (näitä on kaksi), The Body Shop, Maxim's Cakes -leivosmyymälä,  Mrs. Fields Cookies -keksikoju, luomukauppa Green dot dot, yrttijuomia ja muuta terveyskamaa myyvä Hung Fook Tong sekä pari pientä vaatekauppaa.

Ulkopuolellakin on kaikkea siistiä, mutta se on sitten jo eri juttu. (Kerrottakoon kuitenkin sen verran, että kotiin ja hedelmäkojulle otan uloskäynti D:n, leipomoon C2:n, ruokakauppaan C1:n ja korealaisia vaatteita myyviä pikkukauppoja täynnä olevaan "ostoskeskukseen" B2:n.)

Aikamoinen prinssi mulla <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti