etätäti

Minusta tuli tänään toista kertaa täti. Melkein 8 000 kilometrin päässä tamperelaisesta synnytysosastosta valutin muutaman onnenkyyneleen, lähinnä miettiessäni isäksi tulleen veljeni tunteita, ja lähetin vauvakuvan lähimmille ystävilleni Facebookissa ja WhatsAppissa. Ylpeä sometäti.

Sen jälkeen kuuntelin Irwin Goodmanin hirveän Tyttö tuli -kappaleen, koska yli 10 vuotta sitten naureskelimme Irwiniin hurahtaneelle pikkuveljelle, että tämä soitetaan sitten, jos joskus saat tytön. Silloin ajatus tuntui aika kaukaiselta, ja vielä kaukaisemmalta se, että voisin hetken koittaessa olla itse maailman toisella puolella. Ei tullut mieleenkään.

             

Kun kaksi ja puoli vuotta sitten tulin ensimmäistä kertaa tädiksi, kävin heti seuraavana päivänä sairaalassa ihailemassa uutta tulokasta. Muutaman kuukauden ikäisenä otin nyytin hoitoon ja puolentoista vuoden ajan näimme yleensä vähintään kerran viikossa. Kävimme vaunukävelyillä lintsillä, kellimme sängyllä vierekkäin, hohotimme yllätyksille ja matkustimme junalla mummolaan.

Lähtiessäni Hongkongiin halasin heipat miellyttämisenhaluiselle siskontytölle, joka osasi kyllä tärkeimpien nimet - ihmisten, asioiden ja tavaroiden - mutta lauseita ei juurikaan.

Sitten minusta tuli etätäti.

Etätäti, ainakin tämä Hongkongin versio, on sellainen, joka ei voi huonon työpäivän jälkeen polkea piristymään siskontytön luokse, mutta voi ehdottaa Skype-puhelua myöhemmin, jos aikaeron takia pysyy hereillä. Sellainen, joka ei pysty kunnolla lukemaan yhdessä kirjoja, mutta kuuntelee kyllä mielellään, mitkä kirjoista ovat lemppareita ja mitä niissä tapahtuu. Etätäti kyselee paljon ja katselee mielellään, kun siskontyttö tanssii. Hän ei halaa, mutta pussaa kameralle.

Välillä etätätinä olo on vähän turhauttavaa.

Onneksi siskoni ja vanhempani jaksavat pitää etätädin mielessä myös puheluiden välillä. Mummolan leikkimökin vanhanaikaisella puhelimella soitetaan Lauralle Kiinaan, ja kättään heiluttava kissa pidetään hyllyssä muistuttamassa etätädistä. Minulle he kertovat juttuja nokkelasta ja itsepäisestä lapsesta, joka Skypessä lähinnä kihertää ja hiljenee harvasanaiseksi.

Aina ei ole varmaan helppoa olla myöskään etäsiskontyttö. Ehdotukseen soitosta Lauralle siskoni onkin joskus saanut vastaukseksi "ei soiteta, vaan mennään sinne lentokoneella".

Tulisittekin taas. (Tai ehkä mä kuitenkin tulen ennen.)

             

Uusi veljentyttöni ei vielä varmaan paljon etätädistä perusta. Aika kauan saisin täällä varmaan olla ennen kuin huomaisikaan, joten ei siis vielä suurta huolta sen suhteen.

Vaikka mieluummin olisin hänellekin halitäti kuin etätäti. Täti olen kuitenkin, se on tärkeintä.