Yksi ihanimmista asioista Thaimaassa (jossa noin muutenkin oli tosi ihanaa) oli se, että paikalliset ihmiset hymyilivät niin paljon.
Tämä tuntui erityisen miellyttävältä, kun on viettänyt melkein vuoden kivikasvoisessa Hongkongissa, jossa katse edes harvoin nousee puhelimesta. Suomalaisena ei kai pitäisi välittää siitä, että vastaantulijoita ei katsota silmiin tai hymyillä tuntemattomille, mutta kun edes se ruudussa pyörivä tiheäjuoninen saippuasarja ei saa ilmeitä aikaan.
Sunnuntaisin onkin virkistävää seurata viikon ainoata vapaapäiväänsä viettäviä kotiapulaisia, jotka naureskelevat, poseeravat valokuvissa ja treenaavat tanssikoreografioita puistoissa leveä hymy kasvoilla.
Välillä ärsyttäviä mannerkiinalaisia turistejakin kohtaan silloin tällöin mielelläni, sillä etenkin porukan keski-ikäiset naiset näyttävät riemunsa avoimesti astellessaan kellokauppaan tai jonottaessaan Louis Vuittonin myymälään.
Kuvista kai huomaa, että Thaimaa (tai ainakin Koh Lanta) oli aika kaunis muutenkin kuin hymyilevien ihmisten ansiosta.
Sunnuntaisin onkin virkistävää seurata viikon ainoata vapaapäiväänsä viettäviä kotiapulaisia, jotka naureskelevat, poseeravat valokuvissa ja treenaavat tanssikoreografioita puistoissa leveä hymy kasvoilla.
Välillä ärsyttäviä mannerkiinalaisia turistejakin kohtaan silloin tällöin mielelläni, sillä etenkin porukan keski-ikäiset naiset näyttävät riemunsa avoimesti astellessaan kellokauppaan tai jonottaessaan Louis Vuittonin myymälään.
Kuvista kai huomaa, että Thaimaa (tai ainakin Koh Lanta) oli aika kaunis muutenkin kuin hymyilevien ihmisten ansiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti