perjantai 23. tammikuuta 2015

kävelyllä

Hongkongista saa helposti sellaisen kuvan, että kyseessä on tiivistahtinen suurkaupunki, jossa ihmiset viilettävät määrätietoisina paikasta toiseen.

Mutta ei.

Metro kyllä kulkee nopeasti, samoin posti ja bititkin, mutta ihmiset, ne hidastelevat. Matelevat kapeilla jalkakäytävillä puhelimia näppäillen (näppäilläänkö puhelimia enää? kosketellen?) ja pysähtelevät yllättäen ruudun paljastaessa jotakin enemmän keskittymistä vaativaa.

Tosin yksin ei kai ole ihmisiä syyttäminen. Paikoittain ja ajoittain aidatut jalkakäytävät vain ovat liian kapeita kuljettamaan ihmismassaa paikasta toiseen.

Visualisoidakseni Hongkongin kävelytahtia kuvasin pienen videon kotioveltani lähimmälle metroasemalle. Google mapsin mukaan matka on 300 metriä, ja kävellen siihen pitäisi kulua 4 minuuttia. Video on kuvattu iltapäivällä viiden maissa, joka Hongkongissa on suhteellisen rauhallista aikaa, sillä toimistotyöläiset istuvat näyttöjensä edessä tyypillisesti vähintään kuuteen.

Joten popparit kulhoon ja Oscar-veikkaukset vetämään, vuoden jännittävin ja koskettavin lyhytdokumentti tulee tässä.

(Videon nopeus on tuplattu, reilu viisi minuuttia kävelyä tuntui vähän liioittelulta.)

2 kommenttia:

  1. haha, ihana video! ihmisten hidastelu kaduilla on kyllä ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eikö. t. jos mä teen jotain puhelimellani kävellessäni, niin se on tosi tärkeätä, ja silloin voin kyllä hidastella

      Poista