tiistai 17. helmikuuta 2015

väljillä vesillä


Kävin eilen kaveriporukalla perinteisillä uudenvuoden kukkamarkkinoilla Victoria Parkissa. Tämä muistuttaa minua karjapaimenajoistani Australiassa, kun pakotimme lehmät kulkemaan pientä kujaa pitkin, yksi porukasta totesi.

Muutama ahdistui ihmismassasta ja kaipasi Euroopan mukulakivitoreille ja väljemmille markkinoille.

Mutta kuulkaa ystävät, ei väljyyden saavuttamiseksi tarvitse matkustaa Eurooppaan. Riittää, että ottaa metron Kennedy Townin uudelle metroasemalle, kävelee mäen ylös ja vielä portaat alas.

Siellä sinua odottaa pitkä laituri, jossa voi helmikuun puolivälissä istua t-paitaisillaan ja katsella ohikulkevia valtavia konttilaivoja, nopeita henkilölauttoja ja sekalaisia kalastusveneitä. Tai ihan vain tuijottaa kaukaisuuteen, jos siltä tuntuu.

Kävin paikalla ystävänpäivänä, enkä ainakaan siinä hetkessä onnellisuudessa kelluessani kaivannut Euroopan pakkasiin.

Jos Hongkongin ihmismassat siis ahdistavat (sillä tönimistä, matelua ja kenkiä kantapäille todellakin tapahtuu), niin etsi Google Mapsista Sai Wan Swimming Shed ja relaa vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti