70 minuuttia ja vau

Vihreällä kaksi pysäkinväliä Prince Edwardista Kowloon Tongiin, sieltä sinisellä viisi väliä Tai Po Marketiin. Juna-asemalta noin 20 minuuttia bussilla numero 64K Ng Tung Chain pysäkille. Parikymmentä minuuttia ylämäkeä Man Takin luostarille, kymmenen minuuttia kiertelyä ja vielä vartti nousevaa polkua.

Ja siellä se oli, vesiputous. Reilun tunnin päässä kotisohvalta, joka sentään sijaitsee suurkaupungissa eikä edes missään sen lähiössä.

Vesiputoukset ovat mahtavia! Sieltä se vesi vain hyppii iloisesti ja roiskuvasti, vaikka sataisi vettä ja olisi harmaata. Eikä harmaus ja kosteus juuri haitannut vaeltajiakaan. Joo, kivet olivat ehkä vähän liukkaita ja ylhäältä avautunut näkymä piti rakentaa lähinnä kuvittelun varaan, mutta silti hymyilytti.

Jotkut paikalliset retkeilijät liikkuivat kyllä todella varovasti, en tosin tiedä johtuiko se säästä vai olivatko he ehkä ottaneet varoituskyltin tekstin todella vakavasti.

Ja retkeilykin on mahtavaa! Vastaantulijat moikkasivat toisiaan ja parhaita reittejä putousten juurille vertailtiin yhdessä. Ja jos jättäytyi vähän jälkeen tai kiipesi nopeammin, niin sai olla ihan yksin ja hiljaisuudessa. Ylämäet tuntuivat reisissä ja pakaroissa, minkä jälkeen huipulla olo oli mahtava.

Viime kesän Karhunkierroksella sovimme ystäväni kanssa kaksi sääntöä: älypuhelimet jätetään autoon ja työasioista ei puhuta. Jälkimmäisestä lipsuttiin ehkä vähän, mutta yleensä yhteisestä myöntymyksestä. Olikin ihanaa huomata, että myös Hongkongissa vaellus oli ellei nyt älypuhelinvapaata aluetta, niin ainakin puhelimen näprääminen oli huomattavasti vähäisempää kuin muualla. Ja työasiatkin unohtuivat helposti, sillä täälläkin tärkeimpiä retkeilypuheenaiheita olivat ruoka, menneet reissut ja tulevien reissujen suunnittelu.

Viime sunnuntain kohde oli siis Ng Tung Chain vesiputoukset. Vesiputouksia on neljä, ja nimeltään ne ovat Lower, Middle, Main ja Scatter Fall. Kiersimme reitin alimmalta putoukselta Scatter Fallille. Siellä ylitimme putouksen siltaa pitkin ja jatkoimme vielä vähän ylemmäs, kunnes tulimme risteykseen, josta pääsi jyrkkää mäkeä takaisin alas temppelille eli vaellusreitin varsinaiseen lähtöpisteeseen.

Tähän aikaan vuodesta putoukset ovat aika kuivia, sillä talvella täällä ei normaalisti sada. Kesällä vettä ja sen mylinää on varmasti enemmän.

Seuraava retki on suunnitteilla jo huomiselle, toivottavasti tästä tuleekin jokaviikkoinen tapa. Kerran partiolainen, aina partiolainen, niinhän sanotaan. Ehkä, ja ainakaan vaeltamisesta en luovu suurkaupungissakaan.