Muutin asuinaluetta, ja sen myötä prinssi vaihtui läntiseen sotilasleiriin. Silti hymyilyttää.
Uusi asuinalueeni Sai Ying Pun (Sai = länsi, Ying Pun = sotilasleiri) on alue, johon brittiarmeija majoittautui saapuessaan valloittamaan Hongkongia 1800-luvulla. Silloin täällä ei ehkä ollut kodikkaita kahviloita, monipuolisia pikkuravintoloita, vilkkaita markkinoita, suojaisia puistoja ja paljon portaita. Ja silti päättivät jäädä. Enpä siis ihmettelisi, jos valitsisivat saman alueen uudelleenkin. (Vaikka saattaisin kyllä hieraista silmiäni muutamaankin kertaan, jos jonain aamuna kaduilla kävelisi sotilaspukuisia engelsmanneja.)
Vaikka viis englantilaissotilaista, sillä täällä myös 7 Elevenin myyjä ja pesulan työntekijä tervehtivät englanniksi.
Työsopimustani on jäljellä enää kaksi kuukautta, mutta nyt en taas millään haluaisi lähteä. Ehkä syynä on muutaman päivän loma Taiwanissa tai uusi asunto ja asuinalue, mutta löysin taas ihan uutta intoa ympäristön tutkimiseen, kaduilla kävelemiseen ja puistoissa istumiseen. Ei sillä, että koskaan olisin Hongkongiin vielä kyllästynyt, mutta nyt innostukseni nousi jollekin ekstratasolle, jossa on vaaleanpunaisia linssejä ja sateenkaaria oksentavia yksisarvisia.
Katsokaa nyt, täällä on rappusia, puita ja mäkiä. Ja mun asuintaloni on vaaleanpunertava ja sen ikkunoista näkyy metsää.
Kadut on nimetty järkevästi: Eastern Street, Central Street, Western Street.
Tänne pääsee ratikalla ja bussilla. Töihin voi kävellä.
Ihmisiä ei yleensä ole liikaa. Sen sijaan kaduilla näkee kissoja (tai siis kyllä näköpiirissä aina ihmisiäkin on, ei tässä nyt missään Suomessa sentään olla).
Kun kiipeää ratikkapysäkiltä kotiin, niin jyrkimpään kohtaan on tuotu penkkejä. Ja peppu kiinteytyy.
Siinä kai tärkeimmät. Länsileiri kuittaa.
Vaikka viis englantilaissotilaista, sillä täällä myös 7 Elevenin myyjä ja pesulan työntekijä tervehtivät englanniksi.
Työsopimustani on jäljellä enää kaksi kuukautta, mutta nyt en taas millään haluaisi lähteä. Ehkä syynä on muutaman päivän loma Taiwanissa tai uusi asunto ja asuinalue, mutta löysin taas ihan uutta intoa ympäristön tutkimiseen, kaduilla kävelemiseen ja puistoissa istumiseen. Ei sillä, että koskaan olisin Hongkongiin vielä kyllästynyt, mutta nyt innostukseni nousi jollekin ekstratasolle, jossa on vaaleanpunaisia linssejä ja sateenkaaria oksentavia yksisarvisia.
Katsokaa nyt, täällä on rappusia, puita ja mäkiä. Ja mun asuintaloni on vaaleanpunertava ja sen ikkunoista näkyy metsää.
Kadut on nimetty järkevästi: Eastern Street, Central Street, Western Street.
Tänne pääsee ratikalla ja bussilla. Töihin voi kävellä.
Ihmisiä ei yleensä ole liikaa. Sen sijaan kaduilla näkee kissoja (tai siis kyllä näköpiirissä aina ihmisiäkin on, ei tässä nyt missään Suomessa sentään olla).
Kun kiipeää ratikkapysäkiltä kotiin, niin jyrkimpään kohtaan on tuotu penkkejä. Ja peppu kiinteytyy.
Siinä kai tärkeimmät. Länsileiri kuittaa.
Ei vitsit näistä tulee ihan järjetön halu matkailla.
VastaaPoista