torstai 6. helmikuuta 2014

10 000 buddhaa ja risat


Ennen kuin aloitin työt maanantaina, ehdin kymmenen päivää pyöriä kaupungissa ympäriinsä aamusta iltaan niin kuin kunnon turisti konsanaan. Tutkin kaupunginosia, testailin ruokia, istuin puistoissa ja tein kaikenlaista mitä Lonely Planet käski.

Oltuani Hongkongissa jo noin viikon, aloin kaivata hetkeksi pois kaupungista ja niinpä päätimme hostellissa tapaamani tytön kanssa viettää aamupäivä vähän erilaisissa maisemissa. Hyppäsimme metroon, vaihdoimme junaa neljästi ja saavuimme suureen ostoskeskukseen.

Varsinainen määränpäämme oli lyhyen kävelymatkan ja reilun 400 jyrkän rappusen päässä asemalta sijaitseva 10 000 buddhan luostari, joka on saanut nimensä rakennusten sisältä ja ympäriltä sijaitsevilta tuhansilta buddhan kuvilta. Satuimme paikalle aikana, jolloin ihmisiä tuntui olevan vähintään saman verran.

Ylhäällä temppelillä ihmishäly kuitenkin sotkeutui palavien suitsukkeiden savuun ja vielä ylämäessä puhelintaan räplänneet paikalliset ryhtyivät määrätietoisina kulkemaan patsaalta toiselle, heiluttelemaan suitsukenippuja ja asettamaan sytyttämiään suitsukkeita alttareille. Yhdessä temppelirakennuksessa kuului kova kolina, kun ihmiset hakivat ennustuksia alkavalle vuodelle. Totuuden kertoisi tikku, joka ensimmäisenä erottuisi joukosta.

Varjoisassa katoksessa munkit myivät muutamalla dollarilla purtavaa, ja perimmäisessä nurkassa istui filippiiniläisiä naisia piknikillä.


Ja kun käänsi katseensa, näki korkeita lasitaloja ja niitä ostoskeskuksia. Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

5 kommenttia:

  1. Onpa kaunista! ihanaa. Ihana toi munkkivaroituskyltti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyltti vieläpä toimii ilmeisen hyvin, sillä ei nähty yhtään feikkimunkkia.

      Poista
  2. Tiedätkö mitä, Laura? Sun toinen blogi on ollut mun blogilistalla hyvän aikaa, mutta vasta tämän blogin kautta tajusin, kuka oot! Tai siis sen takia, että laitoit myös Faceen linkin tästä blogista. Uskomatonta vuotta sinne maailman ääriin! Sä voit nyt alkaa tekemään (Kielitoimisto sallii tämän tästä viikosta lähtien!) salapoliisityötä, mutta älä kerro tuloksia kenellekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, maailma on pieni. Heti piti ryhtyä salapoliisityöhön, ja nyt mulla on identiteetistäs aika vahva veikkaus, jota tukee esim. viittaus Kielitoimistoon :)

      Poista
  3. Jep, jep. Etköhän tiedä.

    VastaaPoista