rannoilla ja kukkuloilla

Hongkong yllätti taas.

Ystävänpäivänä keli oli pitkästä aikaa sen verran kuivempi ja lämpimämpi, että töiden jälkeen pystyi tekevänsä jotain muuta kuin etsivänsä paikan, jossa on lämmitys tai tarpeeksi ihmisiä lämmittämässä (tällaisia olivat esimerkiksi kirjastot, jotkut kahvilat ja ostoskeskukset, metro – koti ei). Kohteeksi valikoitui lyhyen Centralin lauttasatamassa hortoilun ja Lonely Planetin selailun (jep, olen vieläkin aika turisti) jälkeen Cheung Chau, saari 35–55 minuutin merimatkan päässä Hongkongin saarelta.

Odotuksia ei ollut, oli vain Lonely Planetin ylimalkainen kartta ja pari temppeli- ja ravintolasuositusta. Temppelit tosin olivat sulkeneet ovensa jo viiden maissa, kun taas lauttamme saapui saarelle kuuden jälkeen.

Kuuden jälkeen ei ollut enää paljon jäljellä päivänvalostakaan, joten saari todellakin näyttäytyi jonain ihan muuna kuin kesäisenä surffiparatiisina a'la Lonely Planet.

Siksi ja varmaan muutenkin Cheung Chau pääsi yllättämään monta kertaa.

Ensimmäisenä silmät osuivat pyöriin, joita oli satamassa parkissa kuin Jyväskylän kampuksilla konsanaan. Jos olisi älyillyt ennalta, niin olisi tietenkin voinut tajuta, että pienellä saarella, johon ei ole silta- tai tunneliyhteyttä, ei tosiaan ole välttämättä autoja (paitsi viranomaisten pikkuautot, joiden äänikin muistutti enemmän lelua kuin täysikasvuista hälytysajoneuvoa) eikä julkista liikennettä, joten polkupyörä on ainakin tasaisella rannalla kulkeneuvoista paras.

Olin jotenkin onnistunut oikeastaan unohtamaan koko pyöräilyn mahdollisuuden täällä, sillä Hongkongissa tai Kowloonissa kaksipyöräisiä ei juuri näe, ainakaan ilman moottoria. Polkemisen kieltäviä merkkejä sen sijaan on siellä täällä.

Cheung Chau on pieni saari, joten muutamassa tunnissa sen pystyi käytännössä kiertämään ympäri. Tai en oikein tiedä, tuliko sitä edes mentyä ympäri, sillä pimeys oli monesti niin totaalista, että rannan läheisyyden pystyi arvioimaan vain äänestä.

Kiipesimme jyrkkiä kujia ja kivisiä rappusia. Kuljimme paviljongilta näköalapaikalle ja sieltä näköalapaikalle, jossa oli paviljonki (jostain syystä saarella tuntui olevan kokoonsa nähden ihan järjetön määrä näköalapaikkoja ja paviljonkeja).

Aina välillä pimeyden rikkoi jokin yllättävä. Esimerkiksi todella kirkkaasti valaistu urheilukenttä, jonka rataa hölkkäsi ympäri yksi mies. Tai punahohteiset ikkunat, jotka toivat mieleen ilotalon, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen osoittautuivat temppelin ikkunoiksi.

Viirien ja lippujen takaa lähti polku paikkaan nimeltä Mini Great Wall. Olisi kovasti kiinnostanut, mutta pilkkopimeyden takia minisuuri muuri jäi tällä kertaa näkemättä.

Rannalta pystyi katselemaan tähtiä! Tähdet ovat aika kivoja. Ja hiljaisuus liikenteen äänistä, sekin on välillä kivaa.

Niin sanoinko jo, että Cheung Chau yllätti? Vaatekaupan suljetussa ovessa Michael Jacksonin kuva – miksipä ei. Naisia tekemässä ja ostamassa ruokaa olen sen sijaan nähnyt ennenkin.

Kun seuraavaan lautan lähtöön oli puoli tuntia, niin ehti vielä hyvin ihastella paikallisia taide-esityksiä, joita tarjosivat kantonilaista oopperaa laulanut mies univormussa ja tyttöpoppia esittänyt nainen hopeisissa legginseissä.

40 minuutin lauttamatkan jälkeen olimme takaisin Centralissa, jossa kalat uiskentelivat pilvenpiirtäjien seinällä. This is Hong Kong, and I love it!