En ollut koskaan käynyt täällä tai lähelläkään, tuttuja tai edes tutuntuttuja ei kaupungissa ollut eikä edes puhelimen netti alkuun toiminut. (Netin tärkeydestä kertoo vaikkapa se, että kun maanantai-iltana akkuni loppui, päädyin google mapsin ja whatsappin puutteessa kävelemään edestakaisin niiden kohteiden välillä, joista toisessa oli ystäväni ja toisessa hänen viimeisten tietojeni mukaan olin minä sekä kyselemään suuntaa muilta ihmisiltä. Tämä siis alueella, jossa olen ollut kymmeniä kertoja ja jonka koen tuntevani ihan hyvin.)
Näiden kuukausien aikana kaupunki on käynyt tutummaksi. Olen asunut sekä Kowloonissa että Hongkongin saaren länsiosissa. Olen shoppaillut saaren koillisosissa, vaeltanut uusien territorioiden luonnonpuistoissa ja loikoillut rannalla Hongkongin etelärannikolla. Olen yrittänyt tehdä ja nähdä paljon, koittaa uutta ja palata uudestaan ainoastaan kaikkein kiinnostavimpiin paikkoihin.
Silti on vieläkin hengästyttävän paljon alueita, joissa en ole koskaan käynyt.
Parina viime viikonloppuna olemmekin ottaneet suunnaksi kaupunginosia, jotka eivät normaalisti osu matkanvarrelle, mutta joissa saattaisi olla jotain kiinnostavaa.
Ainahan niissä on.
Oli myös kiva rantakatu, jolla ei saa kylttien mukaan tehdä paljon mitään (mistä paikalliset tosin vähän välittävät). Ja hulluja avomeriuimareita.
Oli lautta North Pointiin ja kuolleita kaloja myyntialtaissa.
Vielä idempään (vanhan lentokentän toiselle puolelle) Kwung Tongiin meidät vei metsästysaiheinen valokuvanäyttely, joka oli pystytetty epäloogisimpaan paikkaan keskelle suurta teollisuusaluetta (sellaista, jossa Euroopassa järjestettäisiin viileimpiä juhlia ja festareita). Näyttelyn katsastamisen jälkeen ystävällinen hissinkorjaaja päästi meidän vielä rakennuksen kattoterassille, jossa oli antennien ja rojun lisäksi outo patsaspuutarha. (Kattoterassin olemassaolo kannattaa muuten aina varmistaa, monesti huikeita paikkoja).
Rannasta löytyi jälleen puistoalue, jonka keskeneräisyydenkin seasta löytyi taidetta, ympäristöteemainen leikkipuisto, valkoisessa mekossa poseeraava tyttö ja tutisevia puuharakennelmia.
Kowloon Bayn oranssin Megabox-kauppakeskuksen Aeonissa arvioimme ruokatestereitä ja Ikeassa söimme lihapullahampurilaisia ja kasvispitsaa.
Uusissa paikoissa on se hyvä puoli, että vaikkei tekisi paljon mitään, niin silti tuntee tehneensä. Ulkomaillakin voi ilman huonoa omaatuntoa istua kahvilassa ja katsella ihmisiä tai kävellä kaduilla ja syödä kiskalta ostettuja sipsejä, sillä niinhän sen kaupungin juuri näkee.
Sipsejä haluaisin syödä myös seuraavissa paikoissa tai tilanteissa:
- Aberdeenin kelluvassa Jumbo-ravintolakompleksissa (jossa voisin tosin syödä ehkä ihan oikeaa ruokaa)
- Chai Wanin gallerioissa ja taiteilijastudioissa
- Clearwater Bayn luonnonpuistossa sen oletetusti kirkkaiden vesien äärellä
- Kam Shanissa apinoiden kanssa vaeltaessa (tosin siellä ei taida uskaltaa rapistella sipsipussia)
- Kowloonin yli avautuvaa maisemaa Lion Rockilta katsellessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti